F. H-o.
Onko uskonnonopetus kouluista poistettava?
Helsingin Sanomain viime vuoden viimeisessä numerossa vastaa »Vapaakirkollinen» tähän kysymykseen. Koko kolme palstaa pitkä kirjotus sopisi sentään paremmin nykyistä »uskottomuutta ja räikeää materialismia tyrkyttävää sosialismia» piekseväksi saarnaksi, kuin asialliseksi sanomalehtiartikkeliksi. Siinä saamme tietää, että vaatimus poistaa uskonnonopetus kouluista johtuu vihasta Kristusta ja kristillisyyttä vastaan, eikä omantunnonvapauden tarpeesta j. n. e. Tämä lienee nyt kuinka tahansa, varmaa vain on, että omantunnonvapauden tarpeessa on kyllin syytä vaatia uskonnonopetuksen poistamista kouluista. Eikö silloin tehdä huutavaa vääryyttä lapselle, kun hänen herkkään mieleensä tinkimättöminä totuuksina painetaan asioita, joita hän ei ymmärrä eikä siis kykene kriitillisesti arvostelemaan. — Miten on omantunnonvapauden laita tällöin? — Ne vain alituisesta jauhamisesta syöpyvät syvälle hänen mieleensä ja tuottavat myöhemmin — kun hän uskaltaa kriitillisesti niitä tutkia — lukemattomia sieluntuskia. Hänen on vaikea, melkein mahdoton arvostella uskonasioita puolueettomasti.
Ja katsokaamme mihin liian aikainen uskonnontyrkytys kouluissamme johtaa. Siihen, että kansakoulusta päästyämme olemme useimmissa — jotten sanoisi kaikissa — tapauksissa saaneet uskontoa vastaan suuren välinpitämättömyyden, suorastaan vastenmielisyyden, joka lyseossa jatkuu, muuttuakseen sen yläluokilla räikeäksi uskonnottomuudeksi. Moniko ylioppilaaksi tullut nuorukainen uskoo kristinuskon totuuksiin! Vasta pitkien kokemuksien jälkeen löytävät toiset uudestaan uskonnollisia totuuksia.
Siinä tapauksessa, että uskontoa ei lapselle tyrkytettäisi, vaan annettaisi hänen kehittyä vapaasti ja vasta hänen vartuttuaan ja kypsyttyään käsittämään niin syvämietteistä kysymystä, kuin uskonnon perusajatus on, annettaisi hänelle johdattavaa opetusta siinä, voisi odottaa paljon tyydyttävämpiä tuloksia. Silloin voisi syntyä enemmän tosiuskonnollisia luonteita, jotka etsimällä, taistelemalla olisivat saavuttaneet uskonnolliset totuutensa.
Ja jos kerta myönnämme uskonnon jokaisen yksityisasiaksi ja hyväksymme valtion ja kirkon eron, niin seuraa siitä välttämättä uskonnonopetuksen poistaminen valtion kouluista. Sillä ei valtio — pysyäkseen puoluettomana — voi suosia toista uskontoa enempää kuin toistakaan. Tai kuinka ajattelee »Vapaakirkollinen» tämän asian? Ehkä olisi kouluihimme asetettava yhtä monta uskonnonopettajaa kuin niissä mahdollisesti on eri uskontojen ja lahkojen edustajia? Taitaisi käydä vähän hankalaksi ja hieman kalliiksikin!
Sitten on vastattavana kysymys, milloin ja miten uskontoa sitten opetettaisi? Siitä tietysti sovittaisi eri paikkakunnilla erilailla. Yleisesti olisi koti — kuten nytkin — ensimmäinen uskonnonopetuksen paikka. Ja eri kirkkokunnat ja uskonsuunnat pitäisivät tietysti parhaansa mukaan huolta jäseniensä opettamisesta. Muuten tämä puoli ei nyt vielä kaivanne lähempää selvittelemistä ja määrittelemistä; siihen tultua se selviytyy itsestään.
En voi olla tässä sivumennen mainitsematta erästä kohtaa »Vapaakirkollisen» artikkelista: Rippikoulu on hänen mielestään sopimaton paikka us-
18
konnon alkeistietojen opettamiselle jo senkin tähden että »silloin on moni mieli jo ahdettu täyteen kaikkea muuta joten uskonnon vaikutuksille paras aika on usein ohitse». Mitähän se mies meinannee?! Hänen artikkelissaan on muuten useita kohtia, joihin olisi tehnyt mieli kajota, mutta en ole sitä tahtonut, pysyäkseni asiassa.
Tämän perustalla en voi muuta kuin hartaasti toivoa, — jotten sanoisi: jyrkästi vaatia — että uskonnonopetus niin pian kuin mahdollista poistetaan valtion kouluista, jotta meillä olisi vihdoinkin toivoa saada ennakkoluuloista vapaa, kriitillinen ja mahdollisimman vapaamielinen nuoriso. Silloin olisi otettu aimo askel ihanneihmistä kohti.
19