Praeses: Frans Mikael Franzén
Respondens: Jakob Abraham Strömmer
Diss. IDEAM perfectae humanitatis definitura
1798
Skannerointi: Åbo Akademin kirjasto
Inskanning: Åbo Akademis bibliotek
Scan: Åbo Akademi university library
http://bibbild.abo.fi/
Franzén / Strömmer 1798 - Ideam perfectae humanitatis definitura.
”Täydellisen ihmisyyden idean määrittely”
Avainsanat:
ihmisyyden täydellisyys, Kant, järki, ihmisen päämäärä, epikurolaiset, eudaimonia, stoalaiset, hyve, onni, ikuinen elämä, Jumala
Jos haluamme tietää, onko jokin asia täydellinen, vertaamme sitä kyseisen asian täydellisyyden ideaan. Siten vastaan tuleva ihminen on täydellinen neekeri [sic], jos hänen kuvauksensa sisältää kaikki ominaisuudet, joiden nojalla neekerit eroavat muista roduista. Se, mikä on ihmiselle ominaista, ts. ihmisyyden täydellisyys, on samalla ihmisen päämäärä. Täydellisyys ei ole asioiden itsensä ominaisuus vaan järjen niistä muodostama näkemys; samoin musiikki ilman järjen tulkintaa on vain ilman liikettä. Ihmisyyden täydellisyys abstrahoidaan ihmisluontoa koskevista seikoista.
Ihmisluonnon päämäärä ei ole filosofeille selvä. Se voidaan kuitenkin selvittää (1) tutkimalla ihmissuvun historiasta, mitä erityisesti ihmiset maanpäällä tavoittelevat, tai (2) tutkimalla ihmisluonnon perusteita ja niiden välttämätöntä tilaa. Tarkoitus on kysyä, syntyykö ihminen onneen vai onnettomuuteen, hyveeseen vai kelvottomuuteen, pelkästään niihin vai myös tuonpuoleiseen elämään.
Historia kuitenkin osoittaa, että ihminen pyrkii aina onneen, josta eri ihmiset tosin muodostavat erilaisen käsityksen. Filosofit päättelevät, että ihminen pyrkii onnen lisäksi hyveeseen ja uskontoon; historia ei kuitenkaan voi osoittaa tätä riittävän pätevästi, sillä se kertoo vain millaisia ihmiset ovat olleet, ei millaisia heidän pitäisi olla. On siirryttävä tutkimaan ihmisluonnon välttämätöntä tilaa (nisus necessarius), joka on kaksinainen: aistillinen ja järjellinen. Aistillinen pyrkii onneen, järjellinen hyveeseen. Aistit nimittäin tahtovat mielihyvää ja välttävät mielipahaa; järki vihaa mielen epäjärjestystä (perturbationem, hyveen vastakohta). Ihminen pyrkii hyveeseen, koska on järkevä. Mutta hyvettä on tavoiteltava ennen onnea, koska onnea ei voi omata ilman hyvettä. Jos taas onni hylätään, koko hyve romahtaa. Onni seuraa aina pakosta hyvettä. Epäilyksettä ihmissuvun päämäärä ja täydellinen hyvä on siis hyveen ja onnen konjunktio. Mutta kokemus opettaa, että kumpikaan ei voi olla täydellinen maan päällä, ei yksinään eikä yhdessä. Niinpä on uskottava, että Jumala täydellistää ne tuonpuoleisessa, ja tähän uskoon ihminen on syntynyt. Ihmiselle on ominaista edistyä ja toimia ikuisesti, mutta päämäärää ei koskaan saavuteta täydellisesti ainakaan tässä elämässä. Muotoilemamme täydellisen ihmisen idea eroaa siis riittävästi epikurolaisten eudaimoniasta ja stoalaisten viisaasta; nuo pyrkivät pelkkään hyveeseen sen itsensä takia, nämä lisäävät ulkoisen onnen hyveeseen; kummastakin ideamme erottaa jumalallinen oikeus ja ikuisen elämän toivo.
”En definition av idén om den fullkomliga mänskligheten”
Nyckelord:
Människans fullkomlighet, Kant, förnuftet, sinnena, eudaimonia, människans syfte, epikuréerna, stoikerna, dygd, lycka, evigt liv, Gud, liv efter döden
Då vi vill veta om något är fullkomligt, jämför vi det med fullkomlighetens idé. Sålunda är en människa man möter en fullkomlig neger [sic] om hans beskrivning innehåller alla de egenskaper som skiljer negrer från andra raser. Det som är kännetecknande för människan, mänsklighetens fullkomlighet, är samtidigt människans syfte. Fullkomligheten är inte en egenskap hos tingen i sig, utan en uppfattning som förnuftet skapar av dem, liksom musik utan förnuftets tolkning endast är luft i rörelse. I avhandlingen hänvisas till Kants Kritik av det praktiska förnuftet. Mänsklighetens fullkomlighet abstraheras ur sådant som berör människonaturen. Människonaturens syfte kan klargöras (1) genom att i mänskosläktets historia undersöka vad människor på jorden specifikt strävar efter, eller (2) genom att undersöka människonaturens grunder och deras ofrånkomliga villkor. Syftet är att undersöka om människan föds till lycka eller till olycka, till dygd eller oduglighet, och enbart härtill, eller också för ett hinsides liv.
Historien visar att människan alltid strävar efter lyckan, om vilken människor har olika uppfattning. Filosoferna sluter sig till att människan förutom efter lycka också eftersträvar dygd och tro. Historien kan ändå inte visa detta i tillräcklig grad, eftersom den endast förtäljer om hurudana människor varit, inte om hurudana de borde vara. Därför bör man undersöka människonaturens ofrånkomliga tillstånd (nisus necessarius), som är tudelat: sinnlig och förnuftig. Den sinnliga strävan riktar sig mot lyckan, den förnuftiga mot dygden. Sinnena eftersträvar välbehag och undviker obehag; förnuftet avskyr sinnesförvirring (perturbationem, dygdens motsats). Människan strävar efter dygd eftersom hon är förnuftig. Men om lyckan avvisas, säckar dygden ihop. Av lycka följer alltid med nödvändighet dygd. Människosläktets syfte och det fullkomligt goda är då en förening av dygden och lyckan. Ändå visar erfarenheten, att ingen av dem kan vara fullkomlig på jorden, varken ensam eller i förening och därför måste man tro att Gud fullkomnar dem i det hinsides. Till denna tro är människan född. Att sträva framåt och verka i evighet är människans kännetecken, men målet kan inte uppnås till fullo åtminstone i detta liv. Den idé om den fullkomliga människan som vi utformat skiljer sig därför tillräckligt från epikuréernas eudaimonia och stoikernas visdom; de förra strävar endast efter dygden för dess egen skull, och de senare tillskriver den yttre lyckan dygden. Från bägge dessa idéer skiljer sig den gudomliga rätten och hoppet om ett evigt liv.
”The definition of the idea of a perfect humanity”
Keywords:
Perfection of Man, Kant, reason, senses, eudaimonia, epicureans, stoics, virtue, happiness, God, eternal life, life hereafter
The dissertation seeks to define the idea of a perfect humanity. Perfection is not a quality of things as such but the conception of them, formed by Reason. The purpose of humanity is as yet unknown to the philosophers, but the question may be resolved in two ways: (1) By the study of history, and the investigation of that, which people usually strive for. This strategy has its flaws because it doesn’t reveal what people ought to be like, only what they have been like. (2) By the study of the foundations of human nature and the necessary conditions for them. The latter method shows, according to the thesis, that the part of Man connected to the senses (in healthy cases) strives for happiness, and the reasonable part of Man for virtue. The ultimate good and perfection of Man would therefore be the conjunction of both, which would only be possible in the life hereafter, and with the help of God. Thus, men are born to pursue first virtue and happiness (which cannot exist separately, the thesis argues), and then to believe in the next life, where the perfection takes place.
