Oittinen Vesa

Esitelmä Tagung in Bad Homburg den 11. – 14. März 1998.   Otteet johdannosta: "Die nordische Rezeption von Kant und nachkantischer Philosophie ist bis heute ungenügend erforscht. Auf diesem Gebiet ließe sich noch manche interessante Entdeckung zu machen, denn die skandinavischen Philosophen waren mitnichten bloße Epigonen. In besonderem Maße trifft dies auf den schwedischen Transzendentalphilosophen, später (ab 1809) Professor in Uppsala Benjamin Höijer (1767 – 1812) zu, den Schelling als einen ”echte[n] Kenner der Philosophie und als Schriftsteller, der einen Rang unter den wahren Denkern verdient” lobte."   "Ein anderer Höijer-Kritiker war der Turkuer Dozent und Schriftsteller Gabriel Israel Hartman (1774–1809), von dem man gesagt hat, daß er der einzige finnische   Philosoph gewesen sei, der ein eigenes System entworfen hat. Sein Hauptwerk Kunskapslära  (”Erkenntnislehre”) erschien in zwei Bänden, 1807 und 1808, in Turku, der dritte Band blieb wegen des frühzeitigen Todes des Verfassers aus. Hartmans Ambition war, eine ”realistische” Alternative zur deutschen Transzendentalphilosophie zu entwerfen, und er empfand neben Kant, Fichte und Schelling auch die Uppsalaer Kantianer, vor allem Benjamin Höijer als seine Widersacher."

Published in Ajatuksen kulku, suomalaiset filosofit maailmalla - maailman filosofit Suomessa. Tankens vägar, finländska filosofer i världen - världsfilosofer i Finland. Trains of thought, finnish philosophers in the world - the world´s philosophers in Finland.  (Toimittaja, redaktör Inkeri Pitkäranta.) Finnish National Library, 2004. Kansalliskirjaston Gallerian julkaisuja 6. /Nationalbibliotekets Galleri; publication nr 6./National Library Gallery publications 6.

Esitelmä SFY:n Persoonallisuus-kollokvio. Jyväskylä, 12.—13. 1. 2003.   Ote johdannosta: "Versuch einer speculativen Entwickelung der Idee der Persönlichkeit — josta tästä lähin käytämme suomalaista lyhytmuotoa Persoonallisuuden idea — on kiistatta Snellmanin filosofinen pääteos. Siihen nähden se näyttää syntyneen yllättävän improvisoidusti. Teoksesta ei ole säilynyt minkäänlaisia esitöitä, ellei sellaiseksi lueta eräitä muistiinpanoja, jotka kuitenkin ovat pelkkiä ekserptioita vailla omia kommentteja. Niistä ei voi päätellä tulevan teoksen rakennetta eikä edes perusideaa. Kaikki viittaakin siihen, että Snellman on päättänyt teoksensa aiheen vasta paikan päällä Tübingenissä. Hän saapui Tübingeniin 30. IX. 1840 ja Persoonallisuuden idean esipuhe on päivätty 12. V. 1841, Snellmanin 35-vuotispäivänä. Muutamaa päivää myöhemmin hän lähti Tübingenistä palaamatta sinne enää koskaan. Kirjansa Snellman laati tuon kuuden ja puolen kuukauden oleskelun aikana ja kaikesta päättäen siis ilman sen kummempia esivalmisteluja."

Esitelmä SFY:n 125-vuotisjuhlan kollokvio "Näkökulmia suomalaisen filosofian historiaan". Helsinki, 16.–17.  10.  1998.     Ote johdannosta: "Kantin filosofia herätti jo varhaisessa vaiheessa huomiota Pohjoismaissa. Jo 1786, viisi vuotta Königsbergin filosofin pääteoksen ilmestymisen jälkeen, lehti Lärda Tidningar ifrån Upsala  kiinnitti huomiota tämän uusiin ideoihin. Nimenomaan Upsalassa, jossa jo vanhastaan "rekisteröitiin seismografin herkkyydellä saksalaisen filosofian jokainen ilmiö, jokainen uusi tendenssi" , Kantin ajatukset omaksuttiinkin lähemmin 1790–luvun alussa. Keskeisiä hahmoja olivat valistusempirismistä kantilaisuuteen kääntynyt Daniel Boëthius, joka alkoi luennoida Kantista niinkin varhain kuin 1788, sekä Benjamin Höijer ja hänen ympärilleen kokoontunut nuorten radikaalien piiri,  "Juntan". Tätä nuorten yliopistointellektuellien joukkoa voidaan silti vain hyvin ehdollisesti kutsua kantilaiseksi. Sen henkinen johtaja Höijer kääntyi jo 1790-luvun aikana Kantin jälkeisen transsendentaalifilosofian kannattajaksi, jonka manifestina oli hänen 1799 ilmestynyt teoksensa Afhandling om den Philosophiska Constructionen. "Juntan" julkaisi lyhyen aikaa, vuosina 1795–1797, omaa lehteä nimeltä Litteratur-Tidning, jota julkaisijansa G. A. Silfverstolpen mukaan kutsuttiin myös yksinkertaisesti "Silfverstolpen lehdeksi". Siinä arvosteltiin lukuisia Kantin teoksia, muun muassa 1792 ilmestynyt Ikuiseen rauhaan, samoin Kantin oppilaiden C. L. Reinholdin ja Fichten töitä."