Käytännöllisen filosofian professori, juristi, dekaani.
Mikael Wexionius syntyi Pjätterydin pappilassa Smoolannissa vuonna 1609. Hän aloitti opintonsa Uppsalassa ja jatkoi virkamieshallituksen tuella valtio-opin opintoja Hollannissa ja Saksassa vuosina 1633–36. Kun Turun Akatemia perustettiin, oli Wexionius yksi ensimmäisistä professoreista ja hänestä tuli filosofisen tiedekunnan ensimmäinen dekaani. Hän tarkasti lainsäätäjän viisautta käsittelevän tutkielman, joka on ensimmäinen painettu kirjoitus Suomessa vuonna 1642. Samanaikaisesti kun hänet nimitettiin Suomen ensimmäiseksi oikeusopin tohtoriksi vuonna 1650, aateloitiin hänet nimellä Gyldenstolpe. Läänityksinä hän sai kuusi maatilaa.
Tuon ajan akateemiset säädökset määrittävät yksityiskohtaisesti mitä Wexioniuksen oppituolilla käytännöllisessä filosofiassa opetetaan. Aihealueet olivat etiikka, politiikka ja kotitalousoppi. Etiikkaa oli opetettava vähäisin kommentein Aristoteleen opin mukaan ja professorin oli valittava asiaankuuluvat kirjoitukset itsenäisesti luettaviksi. Politiikan puolella oli majesteetin oikeuksia tuotava esiin isänmaallisin esimerkein. Erotuksena Uppsalan yliopistosta kuului myös historia sivuaineena filosofian oppiaineeseen.
Wexionuksen etiikan lähtökohtana on aristoteliaaninen hyveoppi. Hyveellinen elämä toteuttaa korkeinta hyvää ja siten autuaallisuutta, eudaimoniaa. Tämä autuaallisuus koostuu kolmesta osasta: sielun hyvästä, ruumiillisesta hyvästä sekä hyvästä kohtalosta. Wexionius jakaa pääasiallisen kiinnostuksen aiheensa, sielun hyvän, edelleen kahtia teoreettiseen hyvään, joka on tietoisuutta olemisesta ja erityisesti perimmäisestä hyvästä eli Jumalasta, sekä käytännölliseen hyvään, jota on hyveellinen toiminta. Tästä jako jatkuu edelleen aristoteelisten hyveiden ja Jumalan kymmenen käskyn yhdistämisellä. Jumalainen hyve hurskaus löytyy myös käskyistä 1–3. Koska yhteiskunta pohjautuu perheeseen, vastaa oikeudenmukaisuus neljättä käskyä. Urhoollisuus ja lempeys esitetään viidennessä käskyssä. Urhoollisuus ymmärretään siten, että urhoollinen ei anna itsensä tulla tapetuksi. Kahdeksas käsky käsittelee Aristoteleen niin sanottuja seurallisia hyveitä, muun muassa totuudenmukaisuutta. Viimeisenä rinnastetaan kaksi viimeistä käskyä ja Aristoteleen ”epätäydelliset hyveet”. Koko ajatuskuvio perustuu Melanchtonin aikaisempaan yritykseen mukauttaa kristinuskon käskyt Aristoteleen etiikkaan. Varhaisempana esikuvana viitataan usein Ciceron De Officiis -teokseen.
Valtio-opin puolella on Wexioniuksen tärkein aikaansaannos tutkielma, jossa yritetään soveltaa tuon ajan teoreettista kaanonia ruotsalaisen valtakunnan aktuaalisiin suhteisiin. Tutkielmassaan hän ilmaisee sympatiansa valtiomuodoista rajattua monarkiaa kohtaan. Saksalaisen Althusiuksen mukaan kansan edustajien tulee valvoa hallitsijaa vallan väärinkäytösten estämiseksi. Wexioniuksen mukaan nämä edustajat pitää edelleen valita aristokraattien keskuudesta, eli kansan parhaasta osasta. Valtakunnan säädyt ja neuvokset muodostavat Wexioniuksen mukaan loistavasti tällaisen, ja hän polemisoi niitä aatelistoon kohdistuneita protesteja vastaan, joita esiintyi valtiopäivillä vuonna 1650. Hänen erottelunsa täydellisiin alamaisiin ja alamaisiin, joilla oli privilegioita, miellytti Per Brahea, mutta ei saanut kuningas Kaarle Kustaata luopumaan olemassa olevasta järjestelmästä.
Wexionius julkaisi eettis-poliittisten töiden lisäksi muitakin tärkeitä teoksia. Hänen tiivistetty sen aikaista Ruotsin valtakuntaa koskeva käsikirjansa muodosti yhdessä hänen valtio-oppinsa ja juridiikkaa koskevien kirjoitustensa kanssa yhtenäisen kokonaisuuden kasvavan suurvallan virkamiesten koulutusta silmälläpitäen. Hän kuoli Turussa vuonna 1670.
Erik Hallstensson/Filosofia.fi. Suomennos Sonja Vanto/Filosofia.fi.
Keskeiset teokset
Collegium ethicum, praecipuas quaestiones, in generali philosophiae practicae parte occurrentes, exhibens (1647-49)
Politica ad modernum imperii Sveo-Gothici statum accommodata (1657)
AINEISTOT
Professor i praktisk filosofi, jurist, dekanus.
Mikael Wexionius föddes i Pjätteryds prästgård i Småland 1609. Han inledde sina studier i Uppsala och fortsatte, med förmyndarregeringens stöd, att studera statslära i Holland och Tyskland 1633-36. När Åbo Akademi grundades var han en av de ursprungliga professorerna och blev förste dekanus för den filosofiska fakulteten. Han översåg en avhandling om lagstiftares klokhet som är den första tryckta skriften i Finland 1642. I samband med hans utnämnande till Finlands förste doktor i juridik 1650 adlades han med namnet Gyldenstolpe och fick sex hemman som förläning.
Dåtidens akademiska konstitutioner föreskriver detaljerat vad som ska undervisas vid Wexionius lärostol i praktisk filosofi. Ämnesområdena var etik, politik och hushållningslära. Etiken ska med mindre kommentarer traderas enligt Aristoteles, och professorn har att välja ut tillhörande texter för privat läsning. I politiken skall majestätets rättigheter uppvisas genom fosterländska exempel. Till skillnad från hur det var vid Uppsala universitet ingick också historia som ett biämne till de filosofiska disciplinerna.
Wexionius etik utgår alltså från den aristoteliska dygdläran. Det dygdiga livet förverkligar det högsta goda och därmed lycksaligheten, eudaimonia. Denna lycksalighet består av tre delar: själens goda, kroppens goda och det goda ödet. Wexionius indelar sitt huvudsakliga intresseområde, själens goda, i ytterligare två delar: det teoretiska goda, som är kännedomen om det varande och särskilt det yttersta varandet, alltså Gud, och det praktiska, som är det dygdiga handlandet. Här fortsätter indelningen som en sammanslagning av aristoteliska dygder och tio Guds bud. Fromheten, den gudomliga dygden, återfinns i bud ett till tre. Eftersom samhället har sin grund i familjen motsvarar rättvisan det fjärde budet. Tapperheten och mildheten representeras av det femte budet. Tapperhet förstås här som att den tappre inte låter sig själv dödas. Det åttonde budet handlar om Aristoteles så kallade sällskapliga dygder, bland annat sannfärdigheten. Slutligen dras en parallell mellan de två sista buden och Aristoteles ”ofullkomliga dygder”. Hela uppställningen är ett arv från Melanchtons tidigare försök att jämka kristendomens bud med Aristoteles etik. Som ytterligare förebild åberopas ofta Ciceros De Officiis.
På statslärans område är Wexionius viktigaste bidrag en avhandling som försöker tillämpa dåtidens teoretiska kanon på de aktuella förhållandena i det svenska imperiet. Han uttalar där sin sympati för den begränsade monarkin som statsform. Enligt tysken Althusius bör regenten bevakas av representanter för folket för att maktmissbruk ska förhindras. Wexionius tillägger att dessa representanter bör väljas från aristokratin, alltså de bästa ur folket. Riksens ständer och råd utgör enligt Wexionius utmärkta sådana, och han polemiserar mot de protester mot adeln som förekommit på riksdagen 1650. Hans distinktion mellan fullständiga undersåtar och privilegierade sådana gillades av Per Brahe men fick enligt vissa uppgifter den adelsfientlige kungen Karl Gustaf att kasta boken i väggen.
Förutom sitt etisk-politiska författarskap publicerade Wexionius också andra viktiga verk. Hans sammanfattande handbok över det dåtida svenska riket utgjorde tillsammans med hans statslära och hans juridiska skrifter en sammanhängande helhet för utbildningen av ämbetsmän i den expansiva stormaktens tjänst. Han avled i Åbo 1670.
Erik Hallstensson/filosofia.fi
Centrala verk
Collegium ethicum, praecipuas quaestiones, in generali philosophiae practicae parte occurrentes, exhibens (1647-49)
Politica ad modernum imperii Sveo-Gothici statum accommodata (1657)MATERIAL
Discursus politicus de prudentia
(Ensimmäinen Suomessa painettu teksti. Den första text som tryckts i Finland.)
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/vanhat/vk/wexionius/
Helsingin yliopiston matrikkeli | Helsingfors universitets matrikel
http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=U8