Mikko Salmela (julkaistu 26.9.2007, muokattu 6.8.2014)
Jalmari Edvard Salomaa oli filosofi ja kasvatustieteilijä. Hän oli laajasti oppinut ajattelija, joka tutki filosofian historiaa, metafysiikkaa, tietoteoriaa, arvoteoriaa, historianfilosofiaa sekä kasvatusoppia ja -filosofiaa. Salomaa oli myös avoimen yliopisto-opetuksen ja kansansivistystyön kehittäjä ja näkyvä puolestapuhuja.
- Elämä ja akateeminen ura
- Filosofian osa-alueet ja keskeiset teokset
- Vaikutus
- Suositeltavaa jatkolukemista
- Kirjallisuus
- Internet-lähteet
Elämä ja akateeminen ura
J.E. Salomaa syntyi 19.4.1891 Liedossa. Hänen vanhempansa olivat pientilallinen Edvard Grönholm ja nahkurin tytär Vendla Stackelberg, joka kuoli lavantautiin pojan ollessa vain puolentoista vuoden ikäinen. Salomaan tie akateemiseen maailmaan oli poikkeuksellinen aikana, jolloin useimmat professorit olivat lähtöisin ylempiin sosiaaliluokkiin kuuluvista varakkaista perheistä. Salomaa oli sukunsa ensimmäinen kansakoulun käynyt jäsen. Oppikoulun hän suoritti Turun Reaalilyseon vapaaoppilaana, elinkustannuksensa heikommin menestyneille tovereille annetulla kotiopetuksella rahoittaen.
Salomaa kirjautui Helsingin yliopistoon vuonna 1910. Hän opiskeli yleistä historiaa sekä teoreettista ja käytännöllistä filosofiaa Arvi Grotenfeltin sekä Edvard Westermarckin (ks. Westermarck, Edvard) johdolla. Hänen pääaineensa oli aluksi historia, mutta se vaihtui filosofiaan Salomaan kiinnostuttua historiallisen selittämisen luonteesta. Salomaa valmistui filosofian kandidaatiksi 1913 ja tohtoriksi 1919, jolloin hän myös avioitui Aili Hellin Prinsin (1898–1976) kanssa. Salomaa aloitti väitöstutkimuksen tarkkaavaisuuden laajuudesta Wilhelm Wundtin johdolla Leipzigin yliopistossa mutta joutui keskeyttämään tutkimustyön ensimmäisen maailmansodan takia. Väitöskirjan aiheeksi tuli sen sijaan vertaileva tutkimus kahden 1800-luvun loppupuoliskon elämänfilosofisen pessimistin, Arthur Schopenhauerin (1788–1860) ja Eduard von Hartmaninn (1842–1906), filosofian suhteesta.
Salomaa aloitti ammattiuransa kansanopistoalalla. Hän johti Kankaanpään kansanopistoa vuosina 1918—1920 ja Tuusulan kansanopistoa vuosina 1921—1923. Tieteellisen uran Salomaa pääsi aloittamaan vuonna 1924, jolloin hänet nimitettiin Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosentiksi. Nimitystä seurasi vuosikymmenen vaihteeseen jatkunut dynaaminen tutkimuskausi.
Salomaa ansaitsi elantonsa Turun yliopiston kanslerin sihteerinä, mutta teki samalla tieteellisiä tutkimusmatkoja Englantiin ja Ranskaan (1926—1927), Saksaan (1927) sekä Tanskaan ja Ruotsiin (1929). Saman vuosikymmenen loppupuoliskolla ilmestyivät useimmat Salomaan pääteokset.
Salomaan akateemisen uran käännekohta oli vuonna 1930, jolloin hän hävisi Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professorin viran haun Eino Kailalle (1880—1958) (ks. Kaila, Eino) dramaattisen valitusprosessin jälkeen (ks. Salmela, 1998, 132—133). Salomaa siirtyi kuitenkin Kailan vapaaksi jättämälle paikalle Turun yliopiston pitkäaikaiseksi (1930—1958) filosofian professoriksi. Hän hoiti myös kasvatusopin professuuria oman toimensa ohella vuosina 1932—1955. Salomaa oli lisäksi yliopistonsa humanistisen tiedekunnan dekaani vuosina 1935—1948 sekä Turun kesäyliopiston rehtori vuosina 1936—1947 ja uudelleen 1951—1953. Suomalaisen tiedeakatemian jäsen Salomaa oli vuodesta 1934 lähtien, ja Kansanvalistusseuran puheenjohtajana hän toimi 1939—1958. Salomaa jäi eläkkeelle vuonna 1958 ja kuoli kaksi vuotta myöhemmin 3.9.1960.
Filosofian osa-alueet ja keskeiset teokset
Salomaan ajattelun lähtökohta on voimakas pyrkimys omakohtaisen filosofisen järjestelmän ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Arthur Schopenhauer oli Salomaan esikuva itsenäisestä ajattelijasta, joka saavutti jo varhain elämänsä loppuun säilyttämänsä perusnäkemykset ja maailmankuvan. Filosofia on tälle ”suuri elämänkysymys, tärkeä sydämenasia, jonka ratkaisusta riippuu kaikki, koko kohtalo, nykyinen ja tulevainen”, kuten Salomaa kirjoitti väitöskirjassaan Schopenhauer ja von Hartmann (Salomaa 1918, 9). Salomaa nostaa Schopenhauerin myös uuskantilaisen filosofian taustahahmoksi. Kaikki nämä ainekset sisältyvät myös Salomaan käsitykseen filosofiasta.
Salomaan ajattelu liittyy lähinnä saksalaista filosofiaa 1900-luvun vaihteen molemmin puolin hallinneeseen uuskantilaisuuteen, joka vaati paluuta tiedon sisäsyntyisten edellytysten ja rajojen tutkimiseen. Tämä yhteinen tausta oli kuitenkin vain lähtökohta, josta eri ajattelijoiden ja koulukuntien näkemykset Kantin filosofian oikeasta tulkinnasta ponnistivat omiin suuntiinsa. Kantin teoreettista filosofiaa (ks. Kant: Puhtaan järjen kritiikki) korostaneet suuntaukset halusivat rajoittaa filosofian pelkkään tieto-oppiin, kun taas Kantin käytännöllinen filosofia (ks. Kant: Etiikka) tarjosi mahdollisuuden edetä myös etiikkaan ja metafysiikkaan. Salomaa kuuluu jälkimmäiseen suuntaukseen. Hänet tunnetaan näiden ohella kasvatus- ja kulttuurifilosofian ja kasvatusopin sekä filosofian historian tutkimuksistaan.
Salomaan tieteellinen tuotanto jakautuu kolmeen pääalueeseen. Ensimmäisen osan muodostavat hänen omaa ajatteluaan edustavat teokset. Salomaa pohtii ennen muuta tieto-opin ja arvofilosofian ongelmia mutta käsittelee myös metafysiikkaa ja historianfilosofiaa. Toiseen pääalueeseen kuuluvat filosofian historiaa sekä ”nykyajan” filosofiaa koskevat tutkimukset ja esseet. Kolmannen osa-alueen muodostavat Salomaan kasvatus- ja kulttuurifilosofia sekä kasvatusoppi. Lisäksi Salomaa julkaisi puhtaasti historiallisen tutkimuksen Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain historia (1937). Vaikka Salomaan tuotantoon kuuluu kymmeniä nimikkeitä, se on sisällöllisesti suppeampi kuin nimikkeiden määrä, sillä monet hänen julkaisuistaan ovat uudelleen muokattuja versioita aiemmin ilmestyneistä teoksista tai artikkeleista.
Salomaan pääteos on vuonna 1926 ilmestynyt Totuus ja arvo. Tähän teokseen perustuvat Das Problem der Wahrheit (1928) ja Studien zur Wertphilosophie (1929). Edellinen on käännös Totuuden ja arvon tieto-opillisesta alkuosasta, ja jälkimmäinen nojaa saman teoksen arvofilosofiseen osuuteen. The Category of Relation (1928) syventää Salomaan käsitystä suhteista tietämisen kohteena. Filosofian probleemeja (1941) on tarkoitettu oppikirjaksi, mutta se kertaa samalla Salomaan filosofian perusnäkemykset. Samat teemat ovat etusijalla vuonna 1929 ilmestyneessä esseekokoelmassa Filosofisia tutkielmia. Salomaan pitkäaikainen kiinnostus historianfilosofiaan kiteytyi puolestaan tutkimukseksi Philosophie der Geschichte (1950).
Teoksessa Totuus ja arvo Salomaa tunnustautuu tieto-opilliseksi realistiksi ja totuuden korrespondenssiteorian kannattajaksi. Tällainen totuus on Salomaan mukaan käsitettävä transsendentiksi ja ehdottomaksi. Salomaa esittää myös, että meidän on erotettava toisistaan tajuttu totuus ja totuus sinänsä. Tajuttu totuus on tunnettujen tosiasioiden totuutta. Toisaalta meidän täytyy olettaa, että tosiasiat ovat olleet sinänsä tosia jo ennen kuin ne todetaan sellaisiksi. Esimerkiksi planeetta Neptunuksen olemassaolo oli tosiasia jo ennen kuin kyseinen planeetta oli löydetty ja sen olemassaoloa koskevasta uskomuksesta tuli tajutusti tosi. Lisäksi on olemassa totuuksia, jotka ylittävät inhimillisen käsityskyvyn.
Suhde on Salomaan mukaan ajattelun perusmuoto eli kategoria. Kaikki ajattelu tähtää ilmiöiden, olioiden tai käsitteiden tarkastelijasta riippumattomien suhdeyhteyksien toteamiseen. Laadut ovat suhdekokonaisuuksien ominaisuuksia, joihin liittyy suhteisiin palautumaton elementti. Tämä voidaan tuntea tai kokea, mutta sitä ei voida käsitteellistää, joten laadut jäävät tietämisen ulkopuolelle. Salomaa on tässä kysymyksessä samaa mieltä Eino Kailan ja loogisten empiristien kanssa, joiden mukaan tiede on olioiden suhteita, ei niiden laatuja esittävä järjestelmä.
Salomaan metafysiikka rakentuu uuskantilaisittain tieto-opin perustalle. Kukaan johdonmukainen filosofi ei voi kieltää metafyysisen todellisuuden olemassaoloa, vaan ainoastaan siihen kohdistuvan tietämisen mahdollisuuden. Metafyysisen todellisuuden olemassaolon puolesta puhuvat sekä todennäköisyysperusteet että pyrkimys johdonmukaiseen filosofiseen maailmankäsitykseen. Salomaa korostaa myös, että jokainen tieto-opillinen kanta edellyttää jotain metafysiikkaa. Tämä näkemys on kritiikkiä loogisille empiristeille, joiden mukaan metafysiikkaa ei tarvita, koska tiede kertoo millainen maailma on, ja filosofian tehtäväksi jää pohtia, soveltuvatko samat käsitteet sekä lait kaikkien ilmiöiden kuvaukseen ja selittämiseen.
Tieto-opillisen realismin metafyysisiä taustaoletuksia ovat Salomaan mukaan metafyysinen realismi, tiedon ja todellisuuden vastaavuus sekä maailman säännönmukainen järjestys. Metafysiikka ei kuitenkaan rajoitu tieto-opillisten kantojen todellisuutta koskeviin taustaoletuksiin. Varsinaiseen tieteelliseen metafysiikkaan päädytään, kun tavoitellaan tietoa maailmasta kokonaisuutena eli pyritään selvittämään todellisuuden suhdeyhteyksiä ja säännönmukaisuuksia. Salomaa jakaa todellisuuden kolmeen alueeseen: aistimaailmaan, metafyysiseen todellisuuteen sekä näiden väliin sijoittuvaan olemusten ”piiriin”. Viimeksi mainittuun kuuluvat yleis- ja ominaisuuskäsitteet, kuten pyöreys tai punaisuus, matematiikan käsitteet, kuten luvut ja geometriset kuviot, suhdekäsitteet, kuten yhtäläisyys ja erilaisuus, sekä totuudet sinänsä. Kun aistimaailma on olemassa havaitsevalle tajunnalle ja metafyysinen todellisuus kenestäkään havaitsijasta riippumatta, niin olemukset vain pätevät, vailla olemassaoloa. Tämä käsitys, joka erottaa olemassaolon ja pätemisen kahdeksi olemisen muodoksi, liittyy erityisesti Badenin uuskantilaisen koulukunnan ajatteluun. Tärkein yksittäinen peruste metafyysisen todellisuuden oletukseen on kuitenkin Salomaalle arvokokemus.
Arvofilosofia on Salomaan ajattelun toinen pääalue tieto-opin ohella. Arvostaminen ja tietäminen ovat Salomaan mukaan alkuperäisiä ja itsenäisiä, toisistaan riippumattomia suhtautumistapoja todellisuuteen. Hän torjuu Badenin uuskantilaisten, elämänfilosofien sekä pragmatistien pyrkimykset määritellä totuus arvojen kautta. Totuuden arvoa ei voida määritellä ennen kuin tiedetään, mitä on totuus ja mitkä ovat sen kriteerit. Pragmatisteille hän huomauttaa, että ”jotakin arvostelmaa ei pidetä totuutena siksi, että se hyödyttää toimintaa, vaan päinvastoin se hyödyttää toimintaa siksi, että se on tosi” (Salomaa, 1926, 361).
Jos Salomaan tieto-oppi nousee uuskantilaisista kysymyksenasetteluista, niin hänen arvofilosofiansa tärkeimmät vaikutteet ovat peräisin fenomenologisesta arvoteoriasta. Salomaa erottaa arvofilosofiassa kaksi pääkysymystä: arvokokemusta sekä arvon käsitettä ja arvotietoa koskevat ongelmat. Arvokokemus on arvojen välitöntä kokemista intentionaalisten tunteiden kautta. Nämä eroavat tunnetiloista, kuten kauhusta, surumielisyydestä tai autuudesta, koska niillä on tarkastelijasta riippumaton kohde: arvo, johon tunne suuntautuu. Salomaa uskoo, että arvokokemuksen perustalle voidaan rakentaa yleispätevä tieteellinen etiikka, joka kykenee tarkastelemaan arvoja samanlaisina tietämisen kohteina kuin kaikkia muita todellisuuden aineksia. Arvotunteessa koettu arvojen riippumattomuus tarkastelijasta johtaa puolestaan metafysiikkaan, jossa arvoille annetaan transsendentti ja ehdoton olemassaolo.
Salomaan historianfilosofia liittyy Wilhelm Diltheyn (1833—1911) (ks. Dilthey, Wilhelm) perustamaan hermeneuttiseen suuntaukseen, joka korostaa historiallisen tiedon ja tutkimusmenetelmien omalaatuisuutta luonnontieteisiin verrattuna. Salomaa yhtyy Hegeliltä lähtöisin olevaan ja J.V. Snellmanin (1806—1881) (ks. Snellman, Johan Vilhelm) ja Benedetto Crocen (1866—1952) kehittämään näkemykseen, jonka mukaan historiantutkimuksen kohde ei ole menneisyys sinänsä, vaan nykyisyyteen sisältyvä menneisyyden ulottuvuus. Nykyisyys ohjaa menneisyyden tulkintaa siinä määrin, ettei mitään lopullista historiaa ole mahdollista saavuttaa, vaan historia on kirjoitettava yhä uudelleen. Hengentieteellistä suuntausta vastaan Salomaa huomauttaa, ettei historia pysty tavoittamaan ainutkertaista ja yksilöllistä tapahtumista sen paremmin kuin mitkään muutkaan tieteet. Salomaa hylkää myös uuskantilaisten historianfilosofien Wilhelm Windelbandin (1848—1915) ja Heinrich Rickertin (1863—1936) käsityksen kulttuuriarvoista historialle merkityksellisten tosiasioiden valintaa ohjaavana kriteerinä. Hän huomauttaa, että kaikki inhimillinen toiminta koskettaa joitain kulttuuriarvoja, eivätkä arvot näin ollen riitä valinnan ohjenuoraksi. Tosiasioiden merkityksellisyys riippuu tutkimusongelmista, joiden määrittämiselle ei voida esittää mitään sääntöjä.
Salomaan tuotannon toisen pääalueen muodostavat kasvatus- ja kulttuurifilosofia sekä kasvatusoppi. Salomaa julkaisi oppikirjat Yleinen kasvatusoppi (1943), Koulukasvatusoppi (1946) ja Nuorisonohjaajan kasvatusoppi (1952). Ensiksi mainitun kansanomaisempia versioita ovat Suunta ja tie (1942) sekä Tie ihmisyyteen (1950), jotka palvelevat kansansivistyksen ja itsekasvatuksen päämääriä. Salomaa on myös suomalaisen älykkyystestauksen pioneeri. Hän sovelsi Suomen oloihin amerikkalaisen Lewis M. Termanin laatiman Stanford-Binet'n testin kirjasessa Älykkyyden mittaaminen (1939).
Salomaa pitää kulttuurin yliajallisia ja yleispäteviä arvoja kannattavana historiallisena ilmiönä. Kasvatus ja kulttuuri liittyvät elimellisesti toisiinsa. ”Kasvatus on kulttuuriprosessia niin kuin kulttuuriprosessi on kasvatusta,” luonnehtii Salomaa (1943, 45). Tällainen ristiin määrittely on mahdollista, koska molemmilla on sama päämäärä: ihmisyyden toteuttaminen. Ihminen voi kasvaa ihmiseksi vain omaksumalla ja sisäistämällä ihmiskunnan ja kansansa henkisen kulttuurin. Kulttuuri perustuu Salomaan mukaan ihmiselle ominaiseen kykyyn nousta luonnon yläpuolelle tavoittelemaan vapaasti asetettuja henkisiä tarkoitusperiä, jotka sisältyvät totuuteen, kauneuteen, oikeuteen, hyvyyteen, uskontoon tai isänmaahan. Kasvatus on kasvatettavan henkisen kehityksen suuntaamista näiden arvojen omaksumiseen.
Salomaa korostaa kansallisen kulttuurin merkitystä yleispäteviä ja yliajallisia kulttuuriarvoja täydentävänä ja verevöittävänä kasvatusihanteena. Ihmiseksi kasvattaminen on kulttuuriin kasvattamista, mutta kulttuuri on historiallisesti kehittyvää. Kasvatuksen ajankohtaisia päämääriä on siksi etsittävä oman ajan ja oman kansan kulttuuritehtävistä, toteaa Salomaa Snellmaniin viitaten. Snellmanilaista ajatuskehittelyä edustaa myös Salomaan ajatus erityisestä suomalaisesta sivistysihanteesta, johon kuuluvat sellaiset kansalliset hyveet kuin vapaudenrakkaus, lahjomattomuus, uskollisuus, luotettavuus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, sisukkuus ja rohkeus. Vasta kansallisen kulttuurinsa hyveet ja arvot sisäistänyt yksilö voi Salomaan mukaan kehittyä persoonallisuudeksi, joka on eettisen kasvun korkein päämäärä. Salomaa kannattaa myös modernia käsitystä koko elinajan jatkuvasta itsekasvatuksesta.
Salomaan tuotannon kolmas pääalue on filosofian historia ja nykyajan filosofia. Hänen filosofian historiaa käsittelevät tutkimuksensa alkavat väitöskirjasta Schopenhauer ja von Hartmann (1918), joka sai jatkoa Schopenhaueria käsittelevästä erillisteoksesta vuonna 1944. Samankaltaiset johdantoteokset Salomaa julkaisi Snellmanista (1944) sekä Kantista (1960). Salomaa julkaisi myös suppean esityksen suomalaisen filosofian varhaisvaiheista (1928) sekä artikkeleita H.G. Porthanin (1739—1804) ja G.I. Hartmanin (1776—1809) filosofiasta. Salomaan historiallisista töistä on silti tunnetuin kaksiosainen Filosofian historia (1935—1936).
Kiinnostusta filosofian historiaan täydentävät Salomaan esitykset oman aikansa filosofiasta. Esseekokoelmassa Nykyajan filosofeja (1924) tarkastelun kohteina ovat Friedrich Nietzsche, Hans Vaihinger (1852—1933), John Dewey (1859—1952), Henri Bergson (1859—1941), Oswald Spengler (1880—1936), Albert Einstein (1879—1955) sekä Heinrich Rickert (1863—1936). Filosofisia tutkielmia (1929) sisältää puolestaan esseet unkarilaisen Melchior Palagyin (1859—1924) ja puolalais-ranskalaisen Emile Meyersonin (1859—1933) filosofiasta sekä saksalaisen Karl Lamprechtin (1856—1915) historianfilosofiasta. Salomaan yhtenäisin lähiajan filosofiaa käsittelevä teos on kuitenkin Idealismi ja realismi nykyaikaisessa englantilaisessa filosofiassa (1928). Se johdattaa lukijansa vuosisadan vaihteen tärkeimpien brittifilosofien F.H. Bradleyn (1846—1924), Bernard Bosanquetin (1848—1923), J.M.E. McTaggartin (1866—1925), G.E. Mooren (1875—1958), Bertrand Russellin (1872—1970) sekä Samuel Alexanderin (1859—1938) ajatteluun. Lisäksi Salomaa julkaisi Valvoja-Ajassa katsaukset vuosisadan alun saksalaiseen ja ranskalaiseen filosofiaan sekä esittelyt George Santayanan (1863—1952) sekä Vladimir Solovjevin (1853—1900) ajattelusta.
Salomaan erottaa vuosisadan alkupuoliskon filosofiassa kaksi vastakkaista virtausta. Toista hän luonnehtii rationalistiseksi, intellektuaaliseksi ja kulttuurifilosofiseksi, toinen on puolestaan irrationalistinen, voluntaristinen ja elämänfilosofinen. Perinteisesti hallitsevana ollut rationalistinen suuntaus korostaa filosofian ja tieteen läheistä yhteyttä sekä käsitteellisen ajattelun kykyä todellisuuden tajuamiseen ja filosofisten ongelmien ratkaisemiseen. Sitä edustavat uuskantilaisuus ja fenomenologia sekä angloamerikkalainen uusrealismi. Uusi irrationalistinen suuntaus on sen sijaan hylännyt ehdottomaan totuuteen sekä todellisuuden käsitteelliseen kuvaukseen pyrkivän rationaalisen ajattelun ja korottanut ”elämän” totuuden sijaan korkeimmaksi arvoksi. Tätä kulttuurille vaarallista suuntausta edustavat Salomaan esittelemistä ajattelijoista Nietzschen ja Bergsonin elämänfilosofiat, Spenglerin historianfilosofia, Vaihingerin fiktionalismi sekä pragmatismi. Samaa henkistä juurta ovat Salomaan mielestä taiteen modernistiset virtaukset, joiden tulkkeja ovat sellaiset hahmot kuten Igor Stravinski, Henri Matisse ja Pablo Picasso.
Vaikutus
Salomaalla oli huomattava merkitys filosofian historian opettajana ja tutkijana sekä oman aikansa filosofian kansainvälisten virtausten, kuten brittiläisen idealismin ja realismin, elämänfilosofian sekä uuskantilaisuuden, esittelijänä Suomessa. Hän oli myös avoimen yliopisto-opetuksen ja kansansivistystyön kehittäjä ja näkyvä puolestapuhuja. Salomaan kestävin panos suomalaiseen filosofiaan painottuu hänen filosofian historiaa käsittelevään tuotantoonsa. Teokset Kantista, Schopenhauerista ja Snellmanista ovat selkeitä ja yleistajuisia johdatuksia kohteidensa elämään ja ajatteluun. Kaksiosaista Filosofian historiaa käytettiin yliopistollisena kurssikirjana 1990-luvulle saakka. Salomaan muiden teosten vaikutus on jäänyt vähäisemmäksi.
Uuskantilaisesta filosofiasta tärkeimmät vaikutteensa ammentanut Salomaa oli suomalaisessa filosofiassa merkittävä vastakohta loogista uuspositivismia edustaneelle Eino Kailalle. Salomaan suhtautuminen positivistien metafysiikka kritiikkiin oli silti maltillisempaa kuin se epäoikeutetun jyrkkä kritiikki, jota hän suuntasi transsendentin ja ehdottoman totuuden mahdollisuuden kiistäviä elämänfilosofisia suuntauksia ja pragmatismia vastaan. Omana aikanaan tunnettu Salomaa on kuitenkin jäänyt Kailan ja tämän oppilaiden edustaman loogis-analyyttisen filosofian varjoon. Hänen tunnetuimpia oppilaitaan olivat Sven Krohn (1903—1999) ja Urpo Harva (1910—1994). Salomaan lapsista Pentti Salomaa (1922—1976) toimi Turun yliopiston fysikaalisen kemian professorina ja Arto Salomaa (1934—) saman yliopiston matematiikan professorina.
Suositeltavaa jatkolukemista
Leinonen, Mikko (2008). Tieteellinen ajattelu ja filosofian rikkaruohot. Filosofian identiteetistä suomalaisen filosofian ongelmana ja filosofiakäsitykset Eino Kailan ja Erik Ahlmanin tuotannossa. Acta Universitatis Tamperensis, 1313, Tampereen yliopisto.
– Käsittelee Erik Ahlamin filosofian rinnalla myös Salomaan filosofiakäsitystä Eino Kailan loogisen empirismin metafysiikkakritiikin kohteena.
Kirjallisuus
Salomaa, J.E. (1918). Schopenhauer ja von Hartmann. Kriitillis-vertaileva tutkielma. Omakustanne, Turku.
Salomaa, J.E. (1926). Totuus ja arvo. WSOY, Porvoo ja Helsinki.
Salomaa, J.E. (1943). Yleinen kasvatusoppi. WSOY, Porvoo ja Helsinki.
Salmela, Mikko (1998). Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata. Otava, Helsinki.
Internet-lähteet
Leinosen väitöskirjan (2008) lectio. Niin & näin 4/08.
http://netn.fi/node/3804
Mikko Salmelan lausunto Leinosen väitöskirjasta. Niin & näin 4/08.
http://netn.fi/node/3805
Muiden kommentteja Leinosen väitöskirjasta. Niin & näin 4/08.
http://netn.fi/node/3806