Lasten ja nuorten filosofoinnin pedagogiikka on ollut monin tavoin esillä alkuvuoden ajankohtaisuuksissa maailmalla ja Suomessa. Ikävimmät uutiset ovat kertoneet alan konkareiden poistumisesta keskuudestamme. Filosofiaa lapsille -ohjelmansa kanssa pioneerityön tehnyttä Matthew Lipmania muisteltiinkin jo filosofiaportaalin [[node/5557|muistokirjoituksessa]]. Viime vuonna menehtyi myös Lipmanin pitkäaikaisin työtoveri Ann Margaret Sharp, jonka kirjoista on suomennettu esi- ja alkuopetuksen oppiaineistot Nukkesairaala ja Kuka minä olen? (Ks. http://www.netn.fi/kirjat/Ajattelutaidot). Sharpin muistokirjoitus verkossa: http://podblack.com/2010/07/vale-ann-margaret-sharp-1942-2010/
Toukokuinen kuolinuutinen kertoi, että myös merkittävän panoksen lasten filosofisuuden ymmärtämiseen tuonut filosofi Gareth B. Matthews menehtyi syöpään 81-vuotiaana Bostonissa Yhdysvalloissa. Matthewsin muut tutkimusaiheet filosofiassa liittyivät etenkin antiikin ja keskiajan filosofiaan sekä uskonnonfilosofiaan. Lasten filosofoinnin alalla hän oli kansainvälisesti laajasti tunnettu ja vahvasti vaikuttanut kirjoittaja ja opettaja. Matthews julkaisi aihepiirissä teokset Philosophy and the Young Child (1980), Dialogues with Children (1984) ja The Philosophy of Childhood (1994). Kirjoista on suomennettu keskimmäinen nimellä Filosofisia keskusteluja lasten kanssa. (Suom. Antti Mattila. WSOY, Helsinki 2003).
University of Massachusetts Amherstin muistokirjoitus:
http://umass.edu/philosophy/faculty/GBM/Matthews(memoriam).htm
Wikipedia-artikkeli:
http://en.wikipedia.org/wiki/Gareth_Matthews
Matthewsin opiskelijoineen tekemä verkkosivu lasten filosofoinnin materiaaleja:
http://philosophyforkids.com/index.shtml
Valoisampiakin kuulumisia on kantautunut ja lasten filosofointi on saanut osakseen yhä lisääntyvästi huomiota. Esimerkiksi Unescon helmikuussa järjestämässä Euroopan ja Pohjois-Amerikan alueiden tapaamisessa annettiin suosituksia jäsenvaltioille mm. seuraavasti:
Tulisi esimerkiksi...
– ylläpitää ja vankistaa filosofian asemaa kriittisen ajattelun opettamisessa;
– paitsi vahvistaa filosofian paikkaa toisen asteen koulutuksessa ja korkeakoulutuksessa, myös edistää, pilotoida ja kokeilla filosofiaa esi- ja peruskoulutuksessa, ja jos mahdollista, vakiinnuttaa lasten filosofoinnin lähestymistavat osaksi koulutusjärjestelmää;
– luoda uusia mahdollisuuksia filosofianopetuksen, yhteiskuntaopetuksen, moraalikasvatuksen ja uskonnonopetuksen kohtaamisille;
– tuoda filosofia ja filosofinen tutkailu eli lasten filosofoinnille ominainen pedagoginen lähestymistapa mukaan myös ensimmäisen kouluasteen opettajankoulutukseen eli suomalaisittain luokanopettajien koulutukseen.
(Recommendations on the teaching of philosophy in Europe and North America; 14–16 February 2011, Milan, Italy. Asiakirja pdf-linkkinä: http://sophia.eu.org/News/Recommendations%20on%20the%20teaching%20of%20philosophy%20in%20Europe%20and%20North%20America[1].pdf)
Tutkimuskentällä lasten filosofointi on saanut äskettäin kansainvälistä näkyvyyttä siten, että tunnetun brittiläisen Journal of Philosophy of Education -lehden tuorein numero (vol 45:2, toukokuu) on kokonaan omistettu teemalle. Lehden verkkosivulta pääsee lukemaan ja lataamaan ilmaiseksi Nancy Vansieleghemin ja David Kennedyn kirjoittaman johdantoartikkelin, jossa esitellään tiiviisti lasten filosofian pedagogiikan syntyä ja kehitystä lipmanilaisessa perinteessä (”What is Philosophy for Children, What is Philosophy with Children – After Matthew Lipman?”):
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/jope.2011.45.issue-2/issuetoc
Myös suomeksi ilmestyi aihepiirissä kevään aikana kaksi uutuutta. Ajatellaan yhdessä! Taitavan ajattelun työkirja. Käytännönläheistä filosofointia, tekijöinä Beate Børresen, Bo Malmhester & Tuukka Tomperi, on tarkoitettu kaikenikäisten peruskouluoppilaiden ensimmäiseksi helppokäyttöiseksi oppi- ja harjoituskirjaksi. (Ks. kirjan esittely.)
Yleistajuinen ja kaikille vanhemmille, opettajille tai kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneille on puolestaan suunnattu Roger-Pol Droit'n Filosofoidaan lasten kanssa (suom. Tapani Kilpeläinen). (Ks. esittely.)
Kiinnostavasti erittäin vahvan kannatuksen lasten filosofoinnille on hiljattain ilmaissut myös parhaillaan Suomessa vieraileva filosofi Martha C. Nussbaum uusimmassa teoksessaan. Puheenvuorokirjassaan Not for Profit. Why Democracy Needs the Humanities (2010) hän tarkastelee koulutuksen nykytilaa ja koulutuspolitiikan altistumista yhä voimakkaammille taloudellisen välineellisyyden vaateille peruskoulutuksesta yliopistoihin. Hän puolustaa aiemmastakin tuotannostaan tuttuun tapaan yleissivistävää ja humanistista kasvatusta ja kulttuuria (liberal education) pohtien sen pitkiä juuria kreikkalaisesta ajattelusta ja antiikin filosofiasta asti. Nussbaum katsoo sokraattisiin ihanteisiin pohjautuvan kyselevän, argumentoivan ja dialektisen pedagogiikan olevan tarpeellinen perustus itsenäiseen ajatteluun kannustamiselle, sivistävälle koulujärjestelmälle ja koko demokraattiselle yhteiskunnalle. Nämä pedagogiset ihanteet eivät rajaudu eurooppalaiseen perinteeseen, vaan niillä on annettavaa kaikessa kasvatuksessa, ja Nussbaum poimiikin vastaavia esimerkkejä mm. hyvin tuntemastaan intialaisesta ajattelusta ja kulttuurista. Mitään takeita ei ole siitä, että ihanteet olisivat nykykoulutuksen käytännöissä voimissaan, vaan vahvoja ovat toisenlaiset virtaukset ja mitattavien hyötyjen tavoittelu – pikemmin kasvatussubjekteja alistava ja sopeuttava kuin heitä vapauttava ja heidän kriittisyyttään tukeva koulutus. Niinpä sokraattinen ja progressiivinen pedagogiikka sekä kriittinen ajattelu kasvatuksessa on aina keksittävä uudelleen, perusteltava yhä vahvemmin, ja täten sitkeästi rakennettava ja puolustettava niille paikkaa koulutuksen eri asteilla.
Teos on tiettävästi tulossa myös suomeksi. Sakari Sandqvist esittelee kirjaa suomalaisen yliopistokeskustelun perspektiivistä tuoreessa filosofisen verkkolehden Paatoksen numerossa 1/2011, otsikolla ”Demokratiaa vai talouskasvua varten?”.
Kirjan luvussa ”Socratic Pedagogy: The Importance of Argument” Nussbaum käy pohtimaan lasten ja nuorten opettamisen käytännön ulottuvuuksia historiallisten kasvatusteoreetikoiden näkemysten valossa. Yhteenvedoksi tiivistyy luvun lopussa vankka suositus, että kriittistä ajattelua tukeva sokraattinen kasvatus on tuotava jo varhaisille kouluasteille, ja sen esimerkilliseksi muodoksi Nussbaum esittää lasten filosofoinnin ja Lipmanin filosofiaa lapsille (Philosophy for Children) -ohjelman.
”Tarkastelemamme historiallinen polku on tuonut esiin elävän, sokraattisia arvoja seuraavan tradition: pyritään kasvattamaan kansalaisia, jotka ovat aktiivisia, kriittisiä, uteliaita, kyvykkäitä vastustamaan auktoriteettien ja vertaisryhmien asettamia paineita. Edeltävät historialliset esimerkit [mm. Pestalozzi, Fröbel, Alcott, Tagore, Dewey] näyttävät, mitä on aiemmin tehty, mutta eivät kerro, mitä meidän pitäisi tässä ja nyt perus- ja yleissivistävässä koulutuksessamme tehdä. […] Deweykaan ei koskaan systemaattisesti vastannut kysymykseen, miten sokraattista kriittistä järkeilyä voitaisiin opettaa eri-ikäisille lapsille. Niinpä Deweyn ehdotukset liikkuvat yleisellä tasolla ja yksittäisen opettajan – joka on tai ei ole valmis luomaan henkeä tällaiseen lähestymistapaan – vastuulle jää niiden soveltaminen käytäntöön.
On kuitenkin tarjolla nykyaikainen ja käytännönläheinen tuki [...] niille opettajille, jotka haluavat sokraattista lähestymistapaa opetuksessaan käyttää. He löytävät erittäin hyödyllistä ja joustavaa opastusta sokraattiseen pedagogiikkaan kirjoista, jotka on tuottanut filosofi Matthew Lipman filosofiaa lapsille -opetussuunnitelmassaan, joka kehitettiin Montclairin osavaltionyliopistossa (Institute for the Advancement of Philosophy for Children). Lipman lähtee liikkeelle vakaumuksesta, että pienet lapset ovat aktiivisia, kyseleviä olentoja, joiden kykyä udella ja tutkailla pitäisi arvostaa ja tukea – ja tämän lähtökohdan hän jakaa eurooppalaisen progressiivisen kasvatusperinteen klassikoiden kanssa. Hän ja hänen filosofikollegansa Gareth Matthews jakavat myös näkemyksen, että lapset kykenevät kiinnostavaan filosofiseen ajatteluun. Lapset eivät kasvussaan etene yksinkertaisesti ennakolta oletetulla tavalla vaiheesta toiseen, vaan aktiivisesti kohtaavat elämän suuria kysymyksiä. Aikuisten on otettava vakavasti heidän tällöin tekemänsä oivallukset.
[...] Lipmanin kirjasarjoissa moniulotteiset ideat esitetään aina kiinnostusta herättävinä tarinoina, joissa lapset itse pohtivat asioita. Kirjoista käy hyvin ilmi, miten huomion kiinnittäminen ajatusten loogiseen rakenteeseen tarjoaa paljon apua arkielämässä ja kohdattaessa huonosti perusteltuja ennakkoluuloja ja stereotypioita.”
(Not for Profit. Princeton University Press, Princeton 2010, s. 72–74.)
Nussbaum jatkaa kuvaamalla lyhyesti Lipmanin alkuperäisen ja ensimmäisen opetuksellisen pienoisromaanin Harry Stottlemeier’s Discovery sisältöä ja pedagogista taustaa. Kun nykyopettajille on tarjolla tällaisia materiaaleja, pedagogisia tukia ja pitkälle kehitettyjä käytännön välineitä, kasvatuksellisia ihanteita on paljon helpompi tavoitella, eikä jokaisen opettajan tarvitse ryhtyä yksin keksimään tyhjästä toimintatapoja, päättelee Nussbaum. Hän ei tosin näytä olevan tietoinen lasten filosofoinnin pedagogiikan myöhemmästä vilkkaasta kehityksestä, nykyisestä laajuudesta, maailmanlaajuisesta leviämisestä ja moninaisista suuntauksista, eikä mainitse alan pioneereja muilta kielialueilta. Joka tapauksessa Nussbaum suomalaisille hyvin tuttuna filosofikuuluisuutena on yksi uusi tervetullut suosittelija lasten filosofoinnin pedagogiikan lukuisten arvostettujen tukijoiden joukkoon.
Suomessa peruskoulun uudistaminen jäi päättävältä hallitukselta pattitilanteeseen keskustan ministerien vastustaessa kokoomuslaisen opetusministerin edistämää uutta tuntijakoa. Nyt uudeksi opetusministeriksi on astumassa Sdp:n Jukka Gustafsson, joka on julkisestikin ilmaissut tukensa lasten filosofoinnin periaatteille. Hän on myös yhteiskuntaopetuksen vankkana puolustajana varmasti ollut vaikuttamassa hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan demokratiakasvatusta pyritään vahvistamaan kautta koulutasojen: ”Kehitetään demokratiakasvatusta erityisesti oppilaitoksissa. Opetuksessa lisätään sisältöjä ja toimintatapoja, jotka tukevat osallistumista, vaikuttamismahdollisuuksia sekä politiikan ja yhteiskunnallisen lukutaidon kehittymistä. Säädetään peruskoulun ja toisen asteen oppilaskunnista ja sitä kautta vahvistetaan nuorten osallisuutta ja aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista”. (Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 17.6.2011, s. 24). Verkossa pdf-tiedostona: http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/hallitusneuvottelut-2011...) Lisäksi hallitusohjelma lupaa viedä läpi perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistuksen, ja vahvistaa peruskoulussa mm. yhteiskunnallista kasvatusta ja arvokasvatusta (s. 32).
Tämä koulutuspoliittinen tavoitteenasettelu käy erinomaisesti yksiin lasten filosofoinnin pedagogiikan kanssa. Jo Lipman 1970-luvulta asti kehitti lasten filosofointia juuri opetuskäytäntöjen demokraattisuuden edistämisen ja demokratiataitojen oppimisen muotona: filosofointi mielletään tällöin nimenomaan kasvatukseksi demokratiaan. Tätä lasten filosofoinnin ytimessä olevaa demokraattista henkeä Hannu Juuso kuvaa Lipmanin pedagogiikan perusteellisessa esittelyssään seuraavasti:
"Demokraattinen yhteiskuntaihanne on Lipmanin mielestä reflektiivinen ja osallistuva yhteisö, joka on sitoutunut ongelmiensa ja valintojensa suhteen itseään korjaavaan tutkimukseen. Tällaisessa yhteiskunnassa ihmisiä rohkaistaan tutkimaan ja päättelemään yhdessä... Demokraattinen yhteiskunta on dynaaminen sen jäsenten pyrkiessä kyseenalaistamaan, kritisoimaan ja korjaamaan yhteiskunnan instituutioita, arvoja ja kriteereitä. Näin ollen demokraattisen yhteiskunnan välttämätön ehto on sen kansalaisten kyky itsenäiseen ja kriittiseen arvostelukykyyn. [...]
Mikäli demokratia ymmärretään yllä kuvatulla tavalla, on sen Lipmanin mukaan muotoiltava kasvatusmandaattinsa ajattelun termein. Lapsiin tulee suhtautua aktiivisina ja luovina subjekteina, ei passiivisina kuuntelijoina; on kunnioitettava lasten taipumusta tutkia ja kysellä. Koulusta tulisi muodostua lapsille positiivinen poliittinen paradigma, joka välittää heille luottamuksen dialogiin, johon kuuluu toisten kunnioittaminen, kompromissit, yhteistyö, oikeudenmukaisuus ja vapaus. [...] Filosofialla kasvatuksessa on siis yksilöllisen, täydellistävän merkityksensä ohella – ja siihen kiertyen – myös tärkeä välineellinen tehtävä, koska se muodossaan ja sisällössään konstituoi demokratian ehtoja samoin kuin demokraattiselle prosessille tunnusomaisia piirteitä. Tällä Lipman tarkoittaa filosofian rikkautta suhteessa tiettyihin demokratialle olennaisiin ideoihin, kuten esimerkiksi totuus, oikeudenmukaisuus ja vapaus, sekä filosofian dialogisuutta demokraattisen harkinnan ja päätöksenteon kontribuutiona."
(Hannu Juuso, "Ajatteleva koulu. Matthew Lipman ja P4C", s. 111–112. Sokrates koulussa. Itsenäisen ja yhteisöllisen ajattelun edistäminen opetuksessa. Toim. Tuukka Tomperi & Hannu Juuso. niin & näin -kirjat, Tampere 2008.)
Ehkäpä opetus- ja kulttuuriministeriössä kiinnostutaan nyt uudelleen viime keväänä tehdystä laajapohjaisesta asiantuntija-aloitteesta, jossa kannatetaan filosofian ja lasten filosofoinnin tuomista peruskouluun. (Ks. verkkosivu Filosofia-aloite.)
Tuukka Tomperi