Minä en edes tajua häviäväni kaikkea. Syydän rahojani hedelmäpeliin. Minulla on 100 euroa, jotka olen päättänyt käyttää pelaamiseen voittamisen toivossa. Päädyn kuitenkin tunkemaan koneeseen lopulta huomattavasti suuremman summan, vaikka en erehdy kaivaman lompakkoani välillä. Häviän siis enemmän kuin kaiken. Miten tämä on mahdollista?
Alkupääoman ylittävän yhteenlaskettujen tappioiden mahdollisuus johtuu siitä, että hedelmäpeli palauttaa sinne laittamistani rahoista noin 90 prosenttia. Laskennallisesti yhdeksän kymmenestä pelistä päättyy tasapeliin. Saan siis panokseni takaisin yhdeksässä pelissä kymmenestä. Käytännössä saavutan kuitenkin välillä isoja voittoja tappioiden pysyessä aina vaivaisen euron suuruisina. Isoja voittoja juhlin, yksittäisiä pieniä tappioita tuskin noteeraan. Peli tuntuu reilulta, mutta silloin kun peliä ei lopeta, seuraa vääjäämätön lopputulos: olen menettänyt koko pääomani ja kaikki hedelmäpelin minulle jakamat voitot, joita on pelin aikana kertynyt moninkertainen määrä alkupääomaani verrattuna. Kun olen tiputtanut ensimmäisen satasen tuottamat voitot koneeseen, olen pelannut 190 kertaa. Tämän jälkeen minulla on jälleen noin 80 toisella kierroksella koneen minulle antamaa euroa pelattavana. Kun jatkan pelaamista saan takaisin aina melkein kaiken, mutta lopulta minulla ei ole enää panoksia. Häviän lopulta kaiken. Käytännössä en pelaa sataa euroa kerralla hamaan loppuun saakka, ja minulla on muita tuloja kuin hedelmäpelin tarjoilemat voitot. Rahani eivät lopu, vaikka tappioni kasvavat sitä mukaa kuin tuon lisää pääomaa peliin. Tappiokierteen karmivuus paljastuu vasta ajan pitkään. En uskalla edes arvioida, paljonko olen elämässäni hävinnyt.
Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan kertoa henkilökohtaisesta pelihimosta. Mielessäni on politiikka. Miksi on mahdollista hävitä politiikan kentällä kaikki ja olla silti tyytyväinen saavuttamiinsa voittoihin? Siksi että politiikan logiikka on hedelmäpelin logiikkaa. Voittoni ovat vain näennäisiä, koska jokainen pelimerkki pelataan. Päätökset nostetaan pöydälle uudestaan ja uudestaan muodossa tai toisessa. Saavutan suuren voiton ja perään koen kolme pientä tappiota. Voin ihailla suuria voittojani ja pilkata vastapuolta siitä, ettei tämä ole saanut politiikan kentällä aikaan mitään merkittävää. Historiankirjoitus muistaa vain suuret voitot. Se ei muistuta pelaajia siitä, että suuret voitot pilkotaan lopulta konventionaalisen pelipanoksen kokoisiksi osiksi ja pelataan myöhemmin uudestaan. Koska politiikan pelimerkkivaranto on ehtymätön, kaiken hävittyäänkin on mahdollista ammentaa sieltä pöytään uusia kysymyksiä. Näin kuvittelen pärjääväni pelissä, vaikka lopulta häviän jokaisen päätöksen, aivan samoin kuin kaikki pelirahani valuvat hedelmäpeliin. Hedelmäpelin pelaaminen on mahdollista lopettaa, tai koneesta voi katkaista virran, mutta politiikka rullaa ikuisesti.
Politiikalla saattaa olla vain yksi suunta, vaikka peräkkäiset päätökset esittäisivät sen mahdollisuuksien maailmana ja kompromissien alueena. Jopa suurimpien voittojen juhlija voi olla suurin häviäjä. Puolueiden kannattaisikin katsella historiaansa pienten tappioiden valossa. Jokainen puolue ja poliitikko voi menettää ideologiansa kuinka monta kertaan tahansa.
Sami Syrjämäki