Psykoanalyytikolta saa vastauksia kuin apteekin hyllyltä. Élisabeth Roudinesco todisti tämän omalta osaltaan Le Monden kirjallisuusliitteessä 16.4., kun hän riepotteli turbohedonisti Michel Onfrayn tuoreen Freud-kriittisen teoksen Le Crépuscule d'une idole. L'affabulation freudienne (Grasset 2010). Onfrayn piirtämä epämiellyttävä kuva psykoanalyysin perustajasta ei miellytä Roudinescoa, ja siksi tämä summaakin, että "koko kirja on Freudin henkilöön liittyvien kirjailijan fantasioiden projektiota".
Vaikka Onfrayn retoriikassa ja ranskalaistyyppisessä lähteidenkäytössä on arvostelemisen varaa, Roudinesco jyrää tätä omilla puolitotuuksillaan. Jo arvionsa ensimmäisessä kappaleessa Roudinesco väittää Onfrayn väittävän, että juutalaiset ovat suurimpia vikapäitä kaikkiin länsimaiden ongelmiin, ja antisemitismikortin innokas heiluttelu jatkuu samalla selkeällä linjalla läpi kirjoituksen. Roudinesco haluaa yhdistää monoteististen uskontojen arvostelijan Onfrayn ranskalaisen äärioikeiston yrityksiin rehabiliteerata pakanallisuus.
Roudinesco on aikaisemminkin soveltanut argumentaatiomenetelmänään psykoanalyysikritiikin linkittämistä äärioikeistoon – muun muassa kirjassaan Miksi psykoanalyysia yhä tarvitaan? (1999, suom. 2000) – mutta hänen virhepäättelynsä saavuttaa lakipisteensä, kun hän kirja-arviossaan syyttää Onfrayta siitä, että tämä fanittaa konservatiivisen lastenpsykiatrin Pierre Debray-Ritzenin kirjaa La Scolastique freudienne (1972) ja Jacques Bénestaun opusta Mensonges freudiens (2002) – jälkimmäisen kun on esipuhunut Jacques Corraze, joka Roudinescon mukaan on lähellä Front National -puoluetta. Toisin sanoen: jos kirjoittaja voidaan leimata poliittisesti epämiellyttäväksi, hänen täytyy olla väärässä. Mutta loogisesti ajatellen on valitettavasti niin, että syystä tai toisesta epämiellyttävä henkilö voi olla samaan aikaan objektiivisesti oikeassa. Juuri siksi ad hominem on tässä virhepäätelmä.
[Roudinescon arvio vielä luettavissa Le Monden sivuilla, siirtyy myöhemmin maksulliseen arkistoon.]
Tapani Kilpeläinen