”Inhimillisiin asioihin kuuluvat yhtä hyvin kyvyt, joilla ihminen on varustettu, kuin myös häntä ympäröivät ulkoiset asiat, joita hän käyttää ja […] ja jotka panevat häntä liikkeelle.” Näin pistää seikat paikoilleen Dissertaatio täydellisen ihmisyyden idean määrittelemiseksi. Sitä puolusti 21. kesäkuuta 1798 Turun Akatemiassa kuhmolainen ylioppilas Jacob Abraham Strömmer (1777–1828). Teksti oli mitä ilmeisimmin preeseksenä vaikuttaneen Frans Mikael Franzénin (1772–1847) kynästä.
Nyt väitelmä on ensimmäistä kertaa suomennettu: dosentti Raija Sarasti-Wileniuksen työ julkaistiin helmikuun alussa Filosofia.fi-portaalissa kolmen muun hänen suomeksi saattelemansa dissertaation kanssa. Näin saatiin jakoon ensimmäinen erä Turussa 1600–1800-luvulla latinaksi laadittujen filosofisesti kiintoisien väitösten käännössarjaa. Käännöshankkeen vielä päivittyviin ja tarkistuviin tuloksiin voi tutustua osoitteessa: http://filosofia.fi/Turun_Akatemia_Suomennokset
Tapauksen kunniaksi hanketta luotsannut niin & näin järjesti yhdessä Kansalliskirjaston kanssa seminaarin vanhojen väitöskirjojen merkityksestä ja niiden toimittamisesta lukijoitten ulottuville.
Dosentti Sari Kivistö avasi pelin oppineella esityksellään turkulaisen tieteellisen kulttuurin eurooppalaisesta taustasta. Hän huomautti, että meikäläisissä väitöksissä toistuivat usein saksalaisissa yliopistoissa muutamaa vuosikymmentä aiemmin kuullut ajatuskulut ja puheenparret. Useita turkulaisia väitöksiä itsekin suomentanut tutkija neuvoi kuitenkin olemaan liioittelematta jälkijättöisyyttä: disputaatiossa oli tärkeää osoittaa traditiotuntemus. Ja aina joskus Turussakin saatiin aikaiseksi ”ilmeikästä ja vauhdikasta” tekstiä, kuten Kivistö kehaisi kääntämäänsä 1811 ilmestynyttä empiiriseen havainnointiin pohjautunutta kolmiosaista tutkimusta naurulokeista. Tutkijakollegiumin varajohtajanakin nykyään vaikuttava satirologi Kivistö perkaa itse paraikaa 300 vuoden takaista erityistä saksalaista väitöslajityyppiä: suoranaiseksi muodiksi sukeutuneissa painatteissa ruodittiin perikuvamaisten oppineitten paheita äreydestä ja kopeudesta epäsiisteyteen, huonoon pukeutumiseen ja luotaantyöntäviin kuolinsyihin. Joku muistaa Goethen Faustin ja skolaarin tunnusomaisen tomuisen turkin, jossa viihtyvät koit ja sirkat viistoine lauluineen…
Dosentti Mikko Lahtinen lähestyi omassa osuudessaan Turun Akatemiaa suurvaltapolitiikan tuottamana ’ideologisena apparaattina’, joka osaltaan loi pohjaa modernin kansalaisyhteiskunnan kehittymiselle. Kaikessa pappisseminaarimaisuudessaan – muiden muassa mainitusta Strömmeristä tuli kirkkoherra kotikonnuilleen Pielisjärvelle – Turun Akatemia edusti ja henki myös sivistystä ja tutkimusta. Filosofiaa sen suojista on politologi-filosofi-aatehistorioitsija Lahtisen mukaan etsittävä ennen muuta elävän historiallisen perinteen ja ajattelun kollektiivisten käytäntöjen muodossa: julkisena kriittis-intellektuaalisena toimintana filosofia kukoisti kaunopuheisuuden professorin Henrik Gabriel Porthanin (1739–1804) kaltaisissa rohkeissa, laaja-alaisissa ja arvostelukykyisissä hahmoissa. Lahtinen teroitti filosofian ulkoakateemista perinnettä ja sen suhdetta 1800-luvulta vahvistuneeseen sivistysyliopiston malliin: korkeimman opetuksen ja tutkimuksen tyyssijasta tuli humboldtilainen ”valtion itsekriittinen ulottuvuus”, jossa valtiovalta hyvittää yhteiskunnalle jotain siltä ulosmittaamastaan. Lahtinen vetosi sen puolesta, että käännöshankkeesta kehittyisi täysipainoinen tutkimusprojekti Suomen maaperällä harjoitetun filosofian historiasta.
Tunnelmaa tihensi kahta painavaa esitelmää seurannut ulko-ohjelmallinen kolmas, kun professori Matti Klinge puhkesi yleisöpuheenvuoroon kokeillen etenkin Kivistön provosoituvuutta: ”Aikakausinimitykset ovat intellektuaalihistoriassa kerta kaikkiaan pätemättömiä”. Kivistön vastattua härnääntymättä, että niitä nyt kuitenkin kätevyytensä vuoksi yleisesti hyödynnetään asioitten jäsentelemisessä, Klinge intti peräti ’valistuksenkin’ olevan arveluttava, ajattelua uudistamaton ja harhaanjohtava käsite vastatendenssit kadottavassa tyyppikuvamaisuudessaan. Emeritus haksahti heti perään varoittamaan englanninkielisen kirjallisuuden lukemisesta, kun Kivistö sentään tunnetaan saksaksi ja latinaksi kirjoitettujen tekstien suurkuluttajana ja jatkojalostajana. Kun Klinge ihmetteli historioitsijoiden puuttumista seminaarin kärkipaikalta, Kivistö napautti historiantutkijoiden ohittavan usein liian herkästi tekstien tarkan lukemisen ja käyttävän niitä vain yleistystensä havaintoesineinä. Klingeltä herui repliikki: ”Anteeksi nämä arrogantit huomautukseni.” Hänellä oli onneksi myös aiheellista sanottavaa.
Klinge näet tähdensi, että Turun Akatemia oli ylisummaan filosofinen luomus. Se perustettiin filosofisista syistä, aristoteelisuuden asiaa ajamaan ja huutoon päässyttä ramismia tasapainottamaan. Suurin osa Turussa valmistuneista väitöskirjoista kuului Klingen sanoin ylimalkaan niin sanottuun käytännölliseen filosofiaan, joka sisälsi esimerkiksi nykyisen valtio-opin ja historian alaan luettavia kysymyksiä, kun taas luonnontieteet olivat vanhan ajan yliopistossa vain marginaalisia harrastuskohteita. Silti saksalaisia 1600-luvun yliopistoja, joitten mallin mukaiseksi Turun Akatemiakin pitkälti muotoutui, ei pidä mennä sanomaan tieteettömiksi. Tämä muistutus ei ollut järin osuvaa kritiikkiä kellekään seminaarissa istuneelle tai puhuneelle, mutta kaikille maistui Klingen historiallis-kriittinen vannotus: ei saa alkaa vaatia, että ”menneiden aikojen yliopistojen olisi oltava jotakin, mitä ne myöhemmin olivat”.
Väitössuomennoksia oli hieno julkaista hyvässä seurassa ja hauska esitellä Kansalliskirjastossa, toimihan Franzén alussa mainittua teosta presideeratessaan nimenomaan Turun Akatemian kirjaston kirjastonhoitajana. Toimittajana, runoilijana, aikalaiskriitikkona, kääntäjänä, kirjallisuuden ja viimein filosofiankin professorina tämä oululainen kauppiaanpoika oli julkinen intellektuelli par excellence. Franzénin erittelemä ja esimerkillistämä sisäisten yllykkeitten ja ulkoisten sysäysten dialektiikka, vaikuttavien asioitten dynamiikka, painoikin vahvasti, kun niin & näin halusi hoidella kansalaisten ulottuville satsin vain entisaikaisen eliitin ja nykyisten erikoistuntijoiden hallussa ollutta aineistoa.
Parinkymmenen suomennettaviksi valikoituneen väitelmän listasta keskusteltiin seminaarissa jonkin verran, kun Lahtinen peräsi perusteluita esiin kummuuksiakin sisältävän selektion takaa. Satunnaisista syistä – joista mainittakoon ennen muuta digitoinnin etenemisen ja väitösten vaihtelevan pituuden suhteutus käännöshankkeen lyhytaikaisuuteen – johtuvien valintapaineiden lisäksi haluttiin mukaan tekstejä tutuilta ja tuntemattomilta tekijöiltä, tuhattaitureilta ja poropeukaloilta, eri aikakausilta, eri oppituoleilta, eri aihepiireistä ja eri lajityypeistä, jotta dissertaatiot kertoisivat laajasti akatemialaisten filosofisesta elämästä. Ennen kaikkea suomennokset voivat auttaa kenen tahansa kiinnostuneen liikkumisessa suurien historiallisten tarinoiden (Klingen ja kumppanien yliopistohistoriikin, Maija Kallisen väitöskirjan ja Iiro Kajannon humanismikirjoitusten kaltaisten teosten) ja yksittäisten aikalaistekstitiheikköjen välillä edestakaisin, jotta lujittuisi ymmärrys ajan tieteellisestä kulttuurista. Ensimmäisestä neljästä käännöksestä esimerkiksi erottuu kulku grotiuslaisen luonnonoikeusajattelun maisemista (Achreliuksen sotaväitös) 1700-luvun puolivälin kaikkea kommentoivaan käytännöllisyyteen ja kosmopoliittisuuteen (Kalmin teesit) sekä alkavasta kriittisestä moraalifilosofiasta (Franzén) saksalaisen idealismin tieto-opin luoviin sovelluksiin (Hartmanin vakuuttuneisuustutkielma).
Seminaarissa kuultiin myös Kansalliskirjaston sovellussuunnittelija Jyrki Ilvan tiedontäyteinen katsaus Turun Akatemian väitöskirjojen digitoinnin edistymiseen Doriassa, erikoiskirjastonhoitaja Sirkka Havun elegantti kuvaus ihanteellisesta tietokannasta ja bibliofiili Ilkka Paateron painattein havainnollistettu puheenvuoro vanhojen väitöskirjojen viehätyksestä keräilykohteina. Turun Akatemian elokventiaprofessorista Daniel Achreliuksesta (1644–1692) väitellytkin Sarasti-Wilenius kertoi lopuksi yhdessä Tuukka Tomperin ja allekirjoittaneen kanssa tuoreen suomennoshankkeen vaiheista. Projektin pääkääntäjän ja suvereenin latinistin iloiset tunnot koko vaativasta urakasta olivat muikeaa kuunneltavaa auditoriolliselle ihmisiä, jotka viihtyivät paikalla, vaikka seminaari venyi vilkkaan keskustelun vuoksi reippaasti yliajalle.
Jarkko S. Tuusvuori
Turun Akatemian väitösten suomennoshanke Filosofia.fi-portaalissa:
http://filosofia.fi/Turun_Akatemia_Suomennokset
Muita Filosofia.fi-portaaliin digitoituja filosofisia TA-dissertaatioita:
http://filosofia.fi/tallennearkisto/aihepiirit/555,554
Lisää digitoituja TA-dissertaatioita Kansalliskirjaston Doria-julkaisuarkistossa ja -tietokannassa:
http://www.doria.fi/handle/10024/50699