Lehtimies, filosofi ja valtiomies.
Snellman kirjoittautui sisään Åbo Akademiin vuonna 1822 Oulun triviaalikoulusta saamallaan päättötodistuksella. Saksalainen idealismi ja Hegel dominoivat filosofiaa yliopistossa ja niistä tuli Snellmanin elämänkatsomusta määritteleviä. Snellman muutti yliopiston mukana Helsinkiin ja hänestä tuli 1831 filosofian maisteri ja 1835 filosofian dosentti.
Snellman kuului muiden isänmaallisesti suuntautuneitten yliopistomiesten kanssa Lauantaiseuraan Helsingissä ja hän oli mukana perustamassa Suomalaisen kirjallisuuden seuraa 1831. Snellmanin suorapuheisuus ja hänen taipumattomuutensa kompromisseihin johtivat hänet vaikeuksiin yliopistolla. Kun rehtori kielsi häntä pitämästä luentosarjaa akateemisesta vapaudesta, Snellman päätti lähteä opintomatkalle ulkomaille. Matka kesti kolme vuotta ja sillä oli suuri vaikutus hänen filosofiseen ajatteluunsa. Marraskuussa 1839 hän saapui Tukholmaan. Siellä hän seurusteli kirjallisissa piireissä ja kirjoitti ahkerasti liberaaliin Freja-lehteen.
Ruotsista Snellman matkusti Tübingeniin, missä hän oleskeli talven 1840–1841 opiskellen filosofiaa. Sveitsissä ja Itävallassa oleskelun jälkeen Snellman palasi Tukholmaan. Tukholmassa hän julkaisi keskeisen teoksensa Valtio-oppi (1842).
Snellmannista tuli Kuopion yläalkeiskoulun rehtori 1843, ja hän julkaisi koulutyönsä ohessa lehtiä Maamiehen ystävä ja Saima (1844–1846). Saimasta tuli uranuurtaja maan uudenaikaiselle lehdistölle. Sen palstoilla käsiteltiin taloudellisia ongelmia, koulukysymyksiä, naisen asemaa ja lehdistönvapautta, mutta ensisijainen aihe oli kuitenkin kansallisuuskysymys. Maan tulevaisuus oli Snellmanin mukaan riippuvainen siitä, että sen suomenkieliset kansalaiset tulisivat tietoiseksi omasta erityisyydestään ja kulttuurisista edellytyksistään, että he saisivat oman kansalliskirjallisuuden ja että heidän kielensä saisi tunnustetun aseman yhteiskunnassa. Snellmanin yhteiskuntakriittiset artikkelit johtivat siihen, että Saima kiellettiin vuonna 1846, mutta hän jatkoi työtään uudessa aikakauslehdessä Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning.
Snellman palasi 1849 Helsinkiin ja hänestä tuli, Aleksanteri II:n valtaannousun jälkeen, siveysopin ja tieteiden järjestelmän (filosofian) professori 1856. Hänen hyökkäyksensä skandinavismia ja Ruotsiin lähteneitä suomalaisia emigrantteja kohtaan paransi hänen mainettaan valtaapitävien silmissä, ja Snellmaniin turvauduttiin asiantuntijana taloudellisten ja sisäasioita koskevien uudistustoimien suunnittelussa. Hän oli Fabian Langenskiöldin seuraaja senaatin raha-asiain toimikunnan johtajana, ja Snellman vei läpi uudistuksen, joka 1865 johti siihen että Suomi sai oman rahan, markat ja pennit. Snellmanin aloitteesta keisari laati manifestin, joka ylimenokauden jälkeen teki suomen kielestä tasa-arvoisen kielen ruotsin kanssa hallinnon ja oikeusistuinten kielenä Suomessa. Valtiopäivämiehenä hän puolsi 1870-luvulla siirtymistä yleiseen asevelvollisuuteen. Snellman ei ollut ainoastaan määrätietoinen ja lujatahtoinen, vaan jopa ankara ja anteeksiantamaton. Snellman on yksi niistä valtiomiehistä, jotka ideologisessa ja taloudellisessa mielessä laativat perustan itsenäiselle Suomelle.
Snellmanin Samlade arbeten (Kootut teokset) julkaistiin ensimmäisen kerran 1892–1898. Hän kirjoitti – lukuun ottamatta saksaksi ja latinaksi julkaistuja tieteellisiä tutkimuksiaan – ainoastaan ruotsiksi ja oli monipuolinen proosakirjailija, jolla oli myös kirjallista kunnianhimoa.
Snellmanin syntymäpäiviä vietettiin näkyvästi jo hänen elinaikanaan. Hänen syntymänsä satavuotispäivästä 1906 muodostui suomalaisuusliikkeen suuri mielenilmaisu, jolloin mm. laajalti vaihdettiin ruotsinkielisiä sukunimiä suomenkielisiksi. 1920-luvulla Snellmanin syntymäpäivästä 12.5. tuli kansallinen juhlapäivä ja Snellmanin päivä merkittiin almanakkaan liputuspäiväksi. Vuonna 1978 se sai lisänimikkeen suomalaisuuden päivä.
(Oscar Nikula/Rainer Knapas/lyh. & toim. Erik Hallstensson, suom. Joonas Leppänen)
© Uppslagsverket Finland, Schildts Förlags Ab / www.uppslagsverket.fi
AINEISTOT
[[tallennearkisto/aihepiirit/525|Snellman Filosofia.fi:n aineistoarkistossa]]
VERKKOLÄHTEet
Publicist, filosof och statsman.
Snellman inskrevs 1822 med betyg från Uleåborgs trivialskola vid Akademin i Åbo. Den tyska idealismen och Hegel dominerade filosofin vid universitetet och blev bestämmande för Snellmans livsåskådning. Snellman flyttade med universitetet till Helsingfors, blev filosofie magister 1831 och 1835 docent i filosofi.
Snellman hörde tillsammans med andra, nationalpatriotiskt inriktade universitetsmän till Lördagssällskapet i Helsingfors och var med om att grunda Finska litteratursällskapet 1831. Snellmans frispråkighet och ovilja att kompromissa beredde honom svårigheter vid universitetet. Då rektor förbjöd honom att hålla en föreläsningsserie om den akademiska friheten beslöt han att företa en studieresa till utlandet. Resan varade i tre år och blev av största betydelse för hans filosofiska tänkande. I november 1839 kom han till Stockholm. Där umgicks han i litterära kretsar och skrev flitigt i den liberala tidningen Freja.
Från Sverige reste Snellman till Tübingen, där han vistades vintern 1840–41 för studier i filosofi. Efter vistelser i Schweiz och Österrike återvände Snellman till Stockholm. I Stockholm utgav han 1842 sitt centrala verk Läran om staten.
Snellman blev rektor för Kuopio högre elementarskola 1843, och gav vid sidan av skolarbetet ut tidningarna Maamiehen ystävä och Saima (1844–46). Saima blev en banbrytare för landets moderna tidningspress. I dess spalter behandlades ekonomiska problem, skolfrågor, kvinnans ställning och pressfriheten, men ämnet framför andra var nationalitetsfrågan. Landets framtid var enligt Snellman beroende av att dess finskspråkiga befolkning blev medveten om sin egenart och sina kulturella förutsättningar, att den fick en egen nationallitteratur och att dess språk fick en erkänd ställning i samhället. Snellmans samhällskritiska artiklar ledde till att Saima indrogs i slutet av 1846, men han fortsatte sin insats i en ny tidskrift, Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning.
Snellman återvände 1849 till Helsingfors och blev där efter Alexander II:s tronbestigning professor i sedelära och vetenskapernas system (filosofi) 1856. Hans angrepp på skandinavismen och på de finländska emigranterna i Sverige förbättrade hans anseende hos de makthavande, och Snellman anlitades som sakkunnig vid beredningen av ekonomiska och inrikespolitiska reformåtgärder. Han efterträdde 1863 Fabian Langenskiöld som chef för senatens finansexpedition och genomförde den reform som 1865 gav Finland ett eget mynt, mark och penni. På hans initiativ utfärdade kejsaren 1863 det manifest som efter en övergångsperiod gjorde finskan jämställd med svenskan som förvaltnings- och domstolsspråk i Finland. Som lantdagsman förordade han på 1870-talet att allmän värnplikt skulle införas.
Snellman var inte bara målmedveten, stridbar och viljestark, utan även sträng och oförsonlig. Snellman är en av de statsmän som i ideologiskt och ekonomiskt avseende lade grunden till det självständiga Finland.
Snellmans Samlade arbeten utkom första gången 1892–98. Han skrev – med undantag av sina vetenskapliga arbeten på tyska och latin – uteslutande på svenska och var en mångsidig prosaist, även med litterära ambitioner.
Snellmans födelsedagar firades synligt redan under hans livstid. Hundraårsdagen av hans födelse 1906 utformades till en stor manifestation för finskhetsrörelsen, med bl.a. omfattande byten av svenska släktnamn till finska. På 1920-talet blev Snellmans födelsedag 12/5 en nationell festdag och Snellmansdagen antecknades 1952 i almanackan som flaggdag. År 1978 fick dagen tilläggsepitetet finskhetens dag.
(Oscar Nikula/Rainer Knapas/förk. & bearb. Erik Hallstensson)
© Uppslagsverket Finland, Schildts Förlags Ab / www.uppslagsverket.fi
RESURSER
[[se/arkiv/amnena/525|Snellman i Filosofia.fi:s arkiv]]