Hannele Huhtala
Ekstaattista Vukia
Eklektistä, kokeellista ja ekstaattista. Näin Vuk kuvailee omaa musiikkiaan. Julkisuudessa Vuk ei esiinny omalla nimellään. Yhden naisen musiikki vaatii erilaisia ryhmittymiä tullakseen oikeanlaisena ulos. Tällä hetkellä Vuk kiertää keikoilla triona, Vuk itse laulaa ja soittaa polkuharmonia, mukana ovat rumpali Janne Lastumäki sekä taustalaulaja ja sähköurkuri Loupine. Kaksi vuotta sitten Vukin levy The Plains oli ilmestymässä, mutta levy-yhtiö kaatuikin alta. Nyt Vukilla on sopimus Johanna Kustannuksen kanssa ja The Plains tulee ulos huhtikuussa.
Mitä oikein tapahtui The Plains -levyn kanssa?
Levy-yhtiö oli arvioinut väärin omat resurssinsa. Opiskelin tässä välissä vuoden elokuvaa Yhdysvalloissa, mutta ajattelin, että haluan tehdä vielä toistaiseksi musiikkia. Ajattelin, että levy täytyy saada jotain kautta ulos. Minut järjestettiin Musiikki ja media -festivaaleille esiintymään ja siellä minua oli katsomassa kaikki paitsi Sub Popin edustaja, niistä joita vain olisin voinut toivoa. Kun ulkomaan tyypit innostuivat, suomalaisetkin alkoivat huomata, että tässä olisi mahdollisuus.
Apua tuli sitten Johanna Kustannukselta, Vukin ystävien Maj Karman levy-yhtiöltä. Syksyllä 2008 Vuk oli tehnyt Johannalle levyn Rakkauden liekistö, joka koostui Maj Karma -yhtyeen kappaleista. Musiikki ja media -festivaalin jälkeen Vukilta kysyttiin, että voisiko Johanna Kustannus jotenkin auttaa The Plains -levyn julkaisussa. Tehtiinkö kahden vuoden takaiselle levylle vielä muutoksia tätä uutta julkaisua varen?
Levy miksattiin uudelleen ja äänitin siihen itse uudet lead-laulut. Sain apurahaa syksyllä ja hankin itselleni ProTools-ohjelman ja uusia, hyviä mikrofoneja, ja nyt olen levyyn tyytyväinen. Pari kappaletta raakattiin levyltä pois. Kyllä se on nyt ihan ajankohtainen levy, kun siinä on uudet laulut. Palaute uusista kappaleista on ollut hyvää, mitä on livemeiningistä tullut. Uskon, että levy löytää yleisönsä jotain kautta.
Miten päädyit tekemään coverlevyn Maj Karmasta?
Maj Karman tyypit ovat ystäviäni. Joitain vuosia sitten Luca Gargano soitti ja pyysi minua soittamaan hänen pitämälleen Gorgonzola-klubille, jossa soitetaan covereita. Maj Karma oli tulossa soittamaan Mustaa Paraatia ja lämppäri oli peruuttanut, Gargano kysyi, että voinko tulla seuraavana päivänä keikalle. Heitin sitten yhdessä illassa kasaan eri coverbiisejä, mikä oli tosi hauskaa. Sain idean soittaa Maj Karman ”Pasi sanoo” -kappaleen haitarilla. Ajattelin, etten ehkä kehtaa esittää sitä. Mutta se oli niin uhkarohkeaa, että se oli pakko tehdä. Herra Ylppö tulikin sanomaan keikan jälkeen, että hän ymmärtää mun esityksen jälkeen ensimmäistä kertaa, mistä kappaleessa on kyse! Kun olimme äänittämässä The Plainsiä, äänitin Ylpölle syntymäpäivälahjaksi ”Pasi sanoo” -kappaleen. Ylppö vei sen Johanna Kustannukseen ja sitä kautta sitten teimme EP:n. Omalla musiikillani ja Maj Karman tuotannolla ei päällisin puolin ole kauheasti yhteistä, mutta minusta tuntui, että minulla oli heille annettavaa. Ajattelen, että EP oli lahja ystäville. Toisten kirjoittaman materiaalin työstäminen oli vaihteeksi vapauttavaa, ja oli kivaa saada jotain ulos, kun oma levy oli jumissa.
Uusia suunnitelmia on tiedossa, huhtikuussa Vuk lähtee Saksaan kiertueelle ja uusi levy on mielessä. Vuk on lähdössä Lontooseen tapaamaan nuoruuden sankariaan, josta toivoo seuraavan levynsä tuottajaa. Pitkän linjan muusikko-tuottajamiehen nimi jää vielä salaisuudeksi, koska yhteistyö ei ole varmaa. Miten sait kontaktin tällaiseen tekijään?
Ihan MySpacen kautta. Se on loistava sivusto, vaikka monet epäilevät sen arvoa verkostoitumistyökaluna. Se on kuitenkin helppo väylä ottaa kontaktia eri musiikin tekijöihin. Olen ollut sen verran alalla, että olen tullut tietoiseksi, että ensimmäinen ajatus, mistä pitää päästä eroon, on se, että ihmiset olisivat jossain hierarkiassa. On tietenkin tärkeää kunnioittaa ihmisiä, jotka ovat olleet pitkään alalla, mutta pitää ajatella olevansa musiikintekijänä yhtä varteenotettava kuin pitkän linjan tekijät. Heitä pitää ajatella kollegoina. Minusta se on terve tapa ajatella. Olen ajatellut tätä sitäkin kautta, että esimerkiksi jollain Idolsilla ei ole varsinaisesti musiikin kanssa mitään tekemistä. Sinne tulevat ihmiset haluavat poptähdiksi, eivät muusikoiksi. Jos oma tehtävä on luoda uutta, pitää sivuuttaa kaikki hierarkia-ajattelu.
Vuk opiskeli vuoden yhdysvaltalaisessa elokuvakoulussa, jonne hän oli haaveillut pääsevänsä jo 10-vuotiaasta. Miten elokuvan- ja musiikinteon yhdistäminen sujuu?
Vuosi elokuvakoulussa oli elämäni parhaimpia vuosia. Koulussa on asialleen omistautuneita, yhteistyökykyisiä, kiinnostuneita ja kiinnostavia ihmisiä. Minulla kuitenkin painoi takaraivossa koko ajan se ilmestymätön levy. Ajattelen, että musiikkia pitää tehdä nuorena, ja mä olen kohta kolmekymmentä. Ajattelen, että minulla on sanottavaa ja yleisö. Kohta on liian myöhäistä, jos en pistä kaikkea peliin. Minua on kyllä siunattu ihan liikaa, kun saan tehdä kahta asiaa, mitä eniten haluan. Nyt vielä on sellainen tilanne, että halutessani pääsen elokuvakouluun vielä takaisin. Ilmaisuni musiikissa on pidemmälle kehittynyttä kuin ilmaisuni elokuvassa, siksikin tuntuu mielekkäämmältä tehdä musiikkia nyt.
Mitä pop merkitsee sinulle?
’Pop’ on hankala käsite. Ajattelen oman paikkani olevan musiikissa raja-aitojen kaataja. En tunne yhteyttä musiikkiin, joka on rakennettu popkaavaan. Enkä kuuntele populaarimusiikkia juuri lainkaan. Minua kiinnostaa musiikki, joka luo jotain uutta. Popissa ei minulle ole paljoa samaistumiskohtia. Ehkä Björk. Hän tekee musiikkia niin vaistonvaraisesti, mutta toisaalta todella määrätietoisesti. häntä kuitenkin ohjaa alkukantainen, ekstaattinen impulssi. Siihen impulsiivisuuteen samastun. Puhdas nautinto musiikissa, vaikka musiikki olisi surullista, se kiinnostaa mua. Ja yllätyksellisyys. Onhan toisaalta populaarimusiikin konteksti tietyllä tapaa vapaa, jos ei ajattele sitä kaavaa. Ajatus on kuitenkin tehdä asioita tuoreilla tavoilla. Minulla itsellä on korkein päämäärä kuulostaa omalta itseltäni. Olisi todella ärsyttävää, jos minun musiikkini olisi sellaista, että minua vain verrattaisiin Tori Amokseen tai Kate Bushiin. On niin helppo joutua siihen kategoriaan, jos on nainen, joka tekee lauluja ja soittaa pianoa. Kyllä omaa ilmaisua on vaikea löytää, luomisprosessi on minulla hidas ja monivaiheinen. The Plains -levyn jälkeen olen saanut vain yhden biisin valmiiksi, johon olen todella tyytyväinen. Pikkuhiljaa haluaisin kyllä saada jo enemmän materiaalia valmiiksi.
Vuk kertoo, että kuuntelee tällä hetkellä thaimaalaista hovimusiikkia ja arabialaista elokuvalaulelmaa. Keitä muita tämän hetken artisteja seuraat?
Seuraan losangelesilaisia ystäviäni aika paljon. Siellä on esimerkiksi sellainen kuin Glasser. Hän on nuori nainen, joka on lähtöisin enemmänkin visuaalisen taiteen puolelta. Hänen biisiensä melodiat ovat todella kauniita, mutta taustat on rakennettu luupeista Garage Band -ohjelmalla, että siinä mielessä hän on todella tämän hetken lapsi. Toisaalta hänkin kuuntelee esimerkiksi tiibetiläistä kansanmusiikkia ja muuta sellaista. Seuraan kyllä, mitä ympärillä tapahtuu, mutta en halua ottaa liikaa vaikutteita. Siksi minun pitää vähän pysytellä omassa maailmassani. Yksi, jota seuraan on Anni Rossi, joka on juuri otettu 4AD-levy-yhtiölle. Hän soittaa alttoviulua ja laulaa. Hän tekee vähäeleistä ja hauskaa, mutta ei niinkään kevyttä musiikkia. Hän on hyvin taitava. Arvostan ihmisiä, jotka tekevät musiikkia, jossa on omalaatuinen ääni. Seuraan tietysti Dirty Projectorsia, jonka kanssa kiersin 2005 Yhdysvalloissa. Dave Longstreth on aina kaksi askelta muita edellä.
Vukin The Plains -levy julkaistaan 22. huhtikuuta.