Sosiaalisen toiminnan perusta (toim. Kotiranta, Niemi & Haaki)
Uudessa kirjassa asiantuntijat paneutuvat sosiaalisuuden ulottuvuuksiin
Sosiaalisuus on kompleksinen ja monimuotoinen ilmiö. Se kuuluu ihmiselämään ikiaikaisesti ja on samalla jotakin tavoiteltavaa ja hyvää, jonka liudentumisesta ollaan huolestuneita. Tuija Kotirannan, Petteri Niemen ja Raili Haakin toimittamassa uudessa tietoteoksessa Sosiaalisen toiminnan perusta (Gaudeamus 2011) sosiaalisuus avautuu monikerroksisena ilmiönä, jonka merkitykseen ja vaalimiseen havahdutaan usein vasta, kun se on jollain tavoin uhattuna.
”Sosiaalisuuden pohtiminen on tärkeää sosiaalialan työn perusajatuksen kirkastamiseksi ja sen sisällön ymmärtämiseksi”, tekijät sanovat. Sosiaalisen toiminnan perusta -teoksen keskeisin viesti on, että inhimillisen toiminnan ja hyvinvoinnin juuret ovat syvällä sosiaalisuudessa ja kasvavat siitä.
Teoksen sisältö:
1. Sosiaalisen muutos, monimuotoisuus ja tutkimus (Petteri Niemi, Tuija Kotiranta & Raili Haaki)
2. Sosiaalinen sosiaalipolitiikan historiassa (Mikko Mäntysaari & Tuija Kotiranta)
3. Sosiaalitieteet, sosiaalisuus ja sosiaalisen toiminnan teoria (Pekka Kuusela)
4. Lyhyt johdatus sosiaalisen ontologiaan (Eerik Lagerspetz)
5. Sosiaalinen toiminta (Raimo Tuomela & Pekka Mäkelä)
6. Toimijuus ja sosiaalisen toiminnan teoria (Tuija Kotiranta & Tuija Virkki)
7. Hoivan sosiaaliset merkitykset (Anneli Anttonen)
8. Sosiaalinen näkökulmana vanhuudessa (Kari Salonen)
9. Minä itse ja sen määrääminen (Petteri Niemi)
10. Hyvän kehä sosiaalipolitiikan ytimenä (Jouko Kajanoja & Robert Hagfors)
11. Henki, hyvyys ja sosiaalinen (Eero Ojanen)
12. Sosiaalisuus ja sosiaalinen hyvinvointi (Tuija Kotiranta, Raili Haaki & Petteri Niemi)
Otteita teoksesta:
”Riippuvuus ja tarvitsevuus kuuluvat inhimilliseen elämään, sosiaalisiin suhteisiin ja jopa ultramoderninkin elämän järjestykseen. Sen kieltäminen on sosiaalisen kieltämistä. Riippuvuus toisesta ihmisestä, esimerkiksi juuri hoivan tarvitsevuuden muodossa, on otettava tärkeäksi lähtökohdaksi paitsi sosiaalista käsittelevissä teorioissa myös yhteiskuntapolitiikassa.” (Anneli Anttonen)
”Sosiaalisen todellisuuden perusluonne tai lainalaisuus, joka samalla siis on tavoite ja myös vaatimus, voidaan kiteyttää kahdella sanalla: ollaan ihmisiksi. Se on yhtä aikaa tosiasia ja normi. Se on yhtä aikaa avoin, monia mahdollisuuksia sisältävä ja suvaitsevainen, mutta samalla myös perustaviin arvoihin selkeästi sitoutunut näkökulma. Ihmisyyttä voi toteuttaa ja elää monella tavoin, yksilöllisesti, mutta tietyt perusasiat on oltava kunnossa ja niitä on ehdottomasti kunnioitettava.” (Eero Ojanen)
Kirjan tiedot:
Tuija Kotiranta, Petteri Niemi & Raili Haaki (toim.): Sosiaalisen toiminnan perusta. Gaudeamus 2011.
Toimittajat:
Tuija Kotiranta, YTT, yliopistonlehtori (ma.), Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto.
Petteri Niemi, YTT, tutkijatohtori, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto.
Raili Haaki, YTL, kehittämispäällikkö, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Koske).
Lisätiedot ja arvostelukappalepyynnöt:
Heidi Simomaa
Gaudeamus
Vuorikatu 3 A, 00100 Helsinki
puh. 050 540 1299
heidi.simomaa(at)gaudeamus.fi
http://gaudeamus.fi/
Gaudeamus on osa HYY Yhtymää.