Klubi & suomianarkohistoriaa

Syyskuusta joulukuulle kokoontui Helsingissä uusi filosofis-poliittis-taiteellinen keskusteluklubi isäntänään VTK Juha Olavinen. Hänen lisäkseen toimintaa olivat juonimassa Kriittisen korkeakoulun toimitusjohtaja Eero Ojanen ja pääministeri Vanhasen talouspoliittinen neuvonantaja Juha Kuisma.

Syyskuussa aloittivat Risto Volanen sivistyksestä ja Markku Graae yksilöllisyydestä. Lokakuussa puhuivat Suvi Viranta ihmisestä suurpetona, Tarja Kallio-Tamminen kvanttimekaniikasta ja Carolus Enckell taiteen henkisyydestä. Marraskuussa Christer Pursiainen pohjusti Trotskista ja Jyri Komulainen luterilaisuuden kurimuksesta. Pekka Haavisto alusti Afrikan kriiseistä joulukuun alussa, jolloin myös pidettiin Picasso-erikoissessiot Ateneumissa. Olavisen mukaan klubi jatkaa ensi vuonna: ”Klubi aloittaa kevätkauden tiistaina 12. tammikuuta Ojasen avauksella. Viikkoa myöhemmin on vuorossa Erkki Tuomioja ja viikko sen perään Risto Ahti.” Kokoontumisista ja keskustelun kulloisistakin virittelemisistä pysyy jyvällä seuraamalla blogia: http://filosofiklubi.blogspot.com/

Yksi marraskuinen klubi-istunto omistettiin suomianarkian legendaariselle ajattelijahahmolle Veikko Leväaholle (1924–2009). Hän syntyi Nevan halkaisemassa suurkaupungissa samana vuonna, jolloin sen nimi muutettiin Pietarista Leningradiksi. Isä Jalmari Leväaho oli pietarinsuomalainen juristi, vegetaristi, teosofi ja punapakolainen. Veikko Leväaho palveli ilmavoimissa jatkosodan aikana ja työskenteli Aerolla sodan jälkeen, kunnes ryhtyi yrittäjäksi. Vasta perustetun Kriittisen korkeakoulun piirissä Leväaho aloitti 1969 ”anarkismin tutkimustyöryhmän” vetäjänä. Tämän 70-luvun puoliväliin asti jatkuneen toiminnan ohella Leväaho vastasi Unioninkatu 45:n aina auki olleessa kellarissa toimineen anarkistiklubin sessioista. Olavinen kulkeutui nuorena opiskelijana Leväahon vaikutuspiiriin, keskelle vähintäänkin omituisten tyyppien joukkiota. Yhtenä seurauksena oli varhainen vastakulttuuritoimite Anarkia (1975) ja toisena Olavisen filosofian gradu Max Stirneristä.

Leväahon käsikirjoitus ”Anarkistinen puheenvuoro” (1968) on yhä julkaisematta. Siinä puolustetaan vapauteen, autonomisuuteen, yksilöllisyyteen, sopimuksellisuuteen, suvaitsevaisuuteen ja solidaarisuuteen sidottua demokraattista, vallanvastaista ja väkivallatonta ajattelumallia: ”Anarkistina käytännössä tahdon, että minun sallitaan olla anarkia-tilassa. Täten en vaadi, että kenenkään toisen tulisi omaksua minun pakottamanani hänelle vastenmielinen anarkia.”

Klubilla katsottiin Olavisen alustuksen jälkeen Jaana Kokon lyhytdokumentti The Anarch (2008). Siinä suurikauluksisessa valkoisessa paidassa sohvalla istuskeleva valkotukkainen ja -partainen Leväaho polttaa piippua ja vastaa rauhallisen sujuvasti Kokon kysymyksiin vain joitakin kuukausia ennen hänet 84-vuotiaana kohdannutta kuolemaa. Leväaho valittelee ihmisten huonosta itsetuntemuksesta kumpuavaa ”hölmöilyä myös itseään kohtaan” ja kypsymättömästä arvostelukyvystä juontuvaa ”hevostelua alueilla, joita ei todellakaan hallitse”. Ainahan sentään ”tyyni asiallisuus” peittoaa ”tragikoomisen tärkeilyn”. Ei pidä ”pröystäillä eikä mainostella”. Vain huumorissa kelpaa ”pullistella”, mutta eleganssia kysyvät myös tosikkomaisuuden vastamyrkyt.

Leväaho vieroksuu sanaa ”anarkismi”. Parempi on monarkin vastakäsite 'anarkki' (josta näkee ja kuulee myös yhden k:n muotoilua): se tarkoittaa vallankäytöstä pidättäytyvää ”arvokasta vaatimattomuutta”. Väärintekemistä välttämällä tulee tehneeksi hyvää. Leväahon mielestä Matteuksen evankeliumin niin sanottua kultaista sääntöä parempi ohje onkin negatiivinen: ”Älä tee toiselle sitä, mitä et haluaisi tehtävän itsellesi.”

Jarkko S. Tuusvuori

Lue lisää
Juha Olavisen laatima Leväaho-nekrologi. Helsingin Sanomat 21/ii/09.
Pääkaupunkiseudun ateistit ry:n verkkosivut: www.ateistit.fi
Wikipedia-artikkeli Leväahosta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Lev%C3%A4aho