Julkaisutiedote: Hegelin Taiteenfilosofia pohtii taiteen perimmäistä olemusta
G. W. F. Hegel: Taiteenfilosofia. Johdanto estetiikan luentoihin.
Alkuteos Vorlesungen über die Aesthetik I, 2. korj. painos 1842 Suomentaneet Oiva Kuisma, Risto Pitkänen ja Jyri Vuorinen. Gaudeamus 2013
Hegelin Taiteenfilosofia johdattaa postuumisti julkaistuihin estetiikan luentoihin. Hegelin mukaan estetiikka ei ollut mitä tahansa kauneutta vaan nimenomaan taiteen kauneutta. Taiteenfilosofian lisäksi kirjassa on Jussi Kotkavirran Johdatusta Hegelin ajatteluun ja Oiva Kuisman Katsaus Hegelin taiteenfilosofiaan.
Saksalainen Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831) on filosofian historian vaikutusvaltainen, mutta kiistelty hahmo. Hän tasapainoili valistuksen ja romantiikan välimaastossa ja kehitteli filosofista järjestelmää, joka sisältäisi kulttuurin osa-alueet taiteesta politiikkaan ja uskonnosta historiaan.
Tärkeä osa Hegelin tuotantoa ovat hänen luentoihinsa pohjautuvat teokset, jotka hänen oppilaansa kokosivat ja julkaisivat postuumisti. Tässä sarjassa julkaistiin myös Hegelin luennot estetiikasta. Hegelin mukaan estetiikka ei ollut mitä tahansa kauneutta vaan nimenomaan taiteen kauneutta.
Taiteenfilosofia (Gaudeamus 2013) johdattaa estetiikan luentoihin ja avaa Hegelin vaikeana pidettyä ajattelua. Hegel pohtii taiteen suhdetta uskontoon ja filosofiaa, taiteen tieteellistä tutkimista ja sitä, miksi luonnonkauneus on rajattava estetiikan ulkopuolelle. Hegel väitti taiteen merkityksen vähentyneen modernissa maailmassa. Tämän on tulkittu tarkoittavan jopa ”taiteen kuolemaa”.
”Taide kuuluu hengen palautumiseen.”
”Silloinkin kun taidetuotteet eivät ole haitaksi elämän vakaville tavoitteille – toisinaanhan ne näyttävät jopa edistävän niitä, ainakin pitäessään pahan loitolla – taide kuuluu lähinnä hengen palautumiseen ja rentoutumiseen, kun taas hengen varsinaiset pyrkimykset edellyttävät pikemminkin ponnistelua.”
”Välittömän nautinnon ohella taideteokset saavat meidät nykyään käyttämään arvostelukykyämme, kun alistamme taideteoksen sisällön, esitysvälineen sekä näiden sopivuuden tai sopimattomuuden ajattelevalle harkinnalle. Siksi taiteen tiedettä tarvitaan nykyään paljon enemmän kuin niinä aikoina, jolloin taide taiteena tuotti täyden tyydytyksen.”
”(…) jotkin taiteenlajit tarvitsevat tietoisuutta ja tietoa sisällöstä enemmän kuin toiset. Esimerkiksi musiikki työstää vain sisäisen hengen epämääräistä liikettä, siis ikään kuin ajatuksettomaan tuntemiseen liittyvää ääntä, ja siksi se tarvitsee tietoista henkistä ainesta vain vähän, jos lainkaan.”
”Siellä, missä avautuvat syvähenkisen sielun suuret intohimot ja mielenliikkeet, ei näet enää ole kyse maun hienojakoisista erotteluista eikä näpertelystä yksityiskohtien parissa. Silloin maku tuntee, miten nero jättää taakseen moisen maaperän, ja perääntyessään sen mahdin edessä maku ei enää tunne oloaan mukavaksi eikä tiedä minne asettua.”
”Epäilemättä ihminen voikin iloita tuottaessaan myös omalla työllään, taitavuudellaan ja uutteruudellaan jotakin jo muutoin olemassa olevaa. Mutta mitä enemmän jäljitelmä muistuttaa luonnollista esikuvaansa, sitä enemmän myös tämä ilo ja ihailu käy pikemminkin viileäksi ja kylmäksi tai muuttuu kyllästymiseksi ja vastenmielisyydeksi. Kuten henkevästi on sanottu, jotkin muotokuvat ovat mallinsa näköisiä vastenmielisyyteen asti.”
”Runous kuitenkin sopii yhteen kaikkien kauneusmuotojen kanssa ja kattaa ne kaikki, koska sen varsinainen perustekijä on kaunis mielikuvitus, ja mielikuvitus on välttämätöntä kaikessa kauneuden tuottamisessa muodosta riippumatta.”
Lisätiedot:
Outi Kitti
Tiedotus, myynti ja markkinointi
outi.kitti at gaudeamus.fi
050 5401 299