Juhana Lemetti (Julkaistu 26.9.2007, muokattu 15.9.2014)
Thomas Hobbes (1588–1679) on yksi tärkeimmistä varhaismoderneista ajattelijoista. Hänet tunnetaan pääteoksena pidetystä Leviathanista (1651) ja siinä esitetystä absoluuttisen suvereniteetin teoriastaan, mutta Hobbes käsittelee teoksissaan paitsi filosofian peruskysymyksiä, myös luonnontieteitä ja matematiikkaa, ja hänen kirjallinen tuotantonsa sisältää klassikkokäännöksiä, runomittaisen kirkkohistorian, esseitä lukuisista aiheista sekä yhden runon. Hobbes vietti käytännössä koko elämänsä vaikutusvaltaisen Cavendishin aatelissuvun palveluksessa.
- Elämä
- Lapsuus ja opinnot Oxfordissa (1588–1608)
- Varhainen ura (1608–1630)
- Filosofinen herääminen (1630–1636)
- Sisällissodan puhkeaminen ja pako Ranskaan (1636–1640)
- Pariisin vuodet ja Leviathan 1640–1651
- Myöhäiset vaiheet (1651–1679)
- Tuotannosta
- Merkitys
- Hobbes Suomessa
- Hobbesin teokset
- Suositeltavaa jatkolukemista
- Kirjallisuus
Elämä
Hobbesin elämästä ja erityisesti sen varhaisista vaiheista tiedetään vähän. Lähdekriittisen tutkimuksen ongelma on se että 1660-luvun alussa, kerettiläisyyssyytösten riehuessa kovimmillaan, Hobbes poltti huomattavan määrän kirjeitään ja muita papereitaan.
Tiedot Hobbesin elämästä perustuvat paitsi 211 säilyneeseen kirjeeseen ja joukkoon epäsuoria lähteitä, myös neljään elämänkertaan. Näistä kaksi on Hobbesin itsensä kirjoittamaa tai sanelemaa, yksi Richard Blackbournen vuonna 1681 kirjoittama latinankielinen elämäkerta, joka tosin perustuu neljänteen ensisijaiseen lähteeseen, John Aubreyn (1626–1697) muistiinpanoihin Hobbesista. Aubreyn muistiinpanot, jotka tunnetaan nimellä Brief Lives, julkaistiin kokonaisuudessaan vuonna 1898, ja ne kattavat noin 400 varhaismodernin ajattelijan ja merkkihenkilön elämänkerrat.
Hobbesin elämää hahmotetaan (esim. Skinner 1996, osa II & 2002, luku 2; Tuck 1989, osa I) puhumalla humanistisesta varhaiskaudesta (noin vuoteen 1630), tieteellisestä kaudesta (1630-ja 1640-luku), paluusta humanismiin (Leviathan). Vaikka jaottelu on kronologisesti kätevä, on muistettava, että Hobbes oli jo varhain kiinnostunut luonnontieteistä (ks. esim. Hobbes 1993c, 255 & 1973, luku 8) ja vaikka hän kirjoittikin 1650-luvulta eteenpäin etupäässä matematiikasta ja luonnontieteistä, hänen myöhempi kirjallinen tuotanto osoittaa, että Hobbes ei koskaan menettänyt kiinnostustaan klassiseen humanistiseen sivistykseen. Hobbesia onkin luontevampaa pitää aikakaudelleen tyypillisenä yleisoppineena, joka tunsi länsimaisen sivistyksen kaanonin, mutta oli vähintään yhtä kiinnostunut uuden tieteen ja filosofian tarjoamista mahdollisuuksista.
Lapsuus ja opinnot Oxfordissa (1588–1608)
Hobbes syntyi 5 huhtikuuta 1588 Malmesburyssa, Lounais-Englannissa. Runomuotoisessa elämänkerrassaan (Hobbes 1993c, 254) hän kuvaa syntymäänsä seuraavasti:
And hereupon it was my Mother Dear
Did bring forth Twins at once, both me, and Fear
Joskus tätä yksityiskohtaa korostetaan Hobbesin ihmiskuvan ja hänen poliittisessa ajattelussaan keskeisen pelon passion ymmärtämisen kannalta, mutta tosiasiassa kysymys on vertauksesta Voittamattomaan armadaan, joka Hobbesin syntymän aikoihin herätti kauhua saarivaltakunnassa (Armada oli Espanjan kuningas Filip II varustama laivasto, jonka tarkoitus oli valloittaa Englanti vuonna 1588, mutta joka epäonnistui tehtävässään).
Hobbesien suvulla oli verraten hyvä asema (isosetä Edmund oli valittu kaupungin raatimieheksi 1600 ja suku harjoitti kauppaa), mutta Hobbesin isä, myös Thomas, auttavan kirkollisen koulutuksen saanut pappi, oli viinaan menevä, äkkipikainen luonne. Pahoinpideltyään läheisen seurakunnan kirkkoherran ja laiminlyötyään sekä oikeuskäsittelyn että hänelle määrätyt sakot, Hobbes vanhempi joutui poistumaan Malmesburysta 1604 ja ilmeisesti kuoli myöhemmin tuntemattomissa olosuhteissa Lontoossa. Tapahtumien aikaan Hobbes opiskeli jo Oxfordissa. Tiedot Hobbesin äidistä Catherinesta (os. Middleton) ja kahdesta sisaruksesta, isoveli Edmund (1586–1667) ja sisko Anna, ovat vähäisiä. Isoveli jäi Malmesburyyn jatkamaan suvun liiketoimia. Sisko meni naimisiin ja hänen tiedetään synnyttäneen seitsemän lasta. Ratkaisevaa Hobbesin kehityksen kannalta oli, että hänen setänsä Francis Hobbes (n. 1640†), menestyvä hansikaskauppias, otti vastuuta Hobbesin kasvatuksesta. Sedän varallisuus mahdollisti Hobbes yliopisto-opinnot.
Hobbesin opinahjo Oxfordissa oli Magdalen Hall (nykyisin osa Hertford collegea), jossa oli opiskellut toinen Hobbesin varhaisen kehityksen kannalta tärkeä henkilö, nuori pappi Robert Latimer. Latimerin pitämän yksityisen koulun ansiota on Hobbesin erinomainen klassisten kielten hallinta, josta kertoo mm. se, että lähtiessään opiskelemaan Hobbes lahjoitti opettajalleen käännöksensä Euripideen Medeiasta.
Hobbes (1993c, 255) ei näytä vakuuttuneen yliopisto-opetuksen tasosta, vaan viihtyneen kirjakaupoissa karttoja tutkien. Hän kuvaa opintojaan yhdistelmäksi aristotelismin luonnontiedettä, skolastista logiikkaa ja uskonnollista puhdasoppisuutta. Hobbesin osin kirpeätkin kuvaukset pitävät paikkansa. Aristotelismi oli kokenut pienimuotoisen renessanssin Oxfordissa 1500-luvun lopussa ja uudemmat anti-aristoteeliset suuntaukset, kuten ramismi logiikassa, eivät olleet saaneet jalansijaa yleisessä opetusohjelmassa. Magdalen Hall, kuten sen isoveli Magdalen College, olivat puritanismin linnakkeita, ja vaatimus uskonopin ja -elämän puhtaudesta oletetusti asetti rajoja opetukselle. Hobbesin kuvauksiin Oxfordiin takapajuisuudesta tulee kuitenkin suhtautua varauksella (ks. myös Aubrey 1993, 232–233). Monissa yliopiston collegeissa suhtauduttiin avarakatseisesti ja myös harjoitettiin aktiivisesti luonnontieteellistä tutkimusta, ja Hobbesin suorittama kandidaatin tutkinto sisälsi myös klassisia humanistisia oppiaineita, kuten retoriikka ja historia.
Varhainen ura (1608–1630)
Suoritettuaan yliopistotutkinnon vuonna 1608 Hobbes palkattiin Cavendishien aatelissuvun (tarkemmin sen Devonshiren haaran) palvelukseen, kotiopettajaksi nuorelle Williamille (1590–1628), josta tuli myöhemmin toinen Devonshiren jaarli. Cavendishien kaltaisen vaikutusvaltaisen suvun palvelukseen astuminen tarkoitti paitsi mielenkiintoista työtä, myös reilua kirjabudjettia ja kontakteja aikakauden merkittäviin ajattelijoihin. Eräs tällainen oli Francis Bacon (1561–1626), jota toinen jaarli ihaili ja johon jaarli tutustui paremmin 1610-luvun lopulla. Hobbesin ja Baconin filosofian samankaltaisuudet, esimerkiksi ajatus tieteen edistyksestä, voivat olla osin peräisin 1620-luvun taitteesta, jolloin Hobbes, isäntänsä myötävaikutuksella, toimi Baconin amanuenssina.
Vuosina 1614–1615 Hobbes teki Williamin kanssa matkan (ns. grand tourin) Manner-Eurooppaan. Tämän tyyppiset matkat olivat osa aatelisnuorukaisten kasvatusta ja elämänsä aikana Hobbes oli esiliinana kolmella tällaisella matkalla. Ensimmäisen matkan pääkohde oli Venetsia, jossa Cavendish ja Hobbes tutustuivat Paolo Sarpiin (1552–1623), tieteen moniottelijaan, joka valtionteologina oli puolustanut Venetsiaa kiistassa paavinistuimen kanssa 1606, sekä tämän avustajaan Fulgenzio Micanzioon (1570–1654). Micanzio taas tunsi Marco Antonio de Dominiksen (1560–1624), kroaati-teologin ja tiedemiehen, joka pakeni 1616 Venetsiasta Englantiin ja liittyi Cavendishien lähipiiriin (ks. Malcolm 1984 ja 2006). Englannissa de Dominis keskittyi paavinvastaiseen taisteluun. Hän käänsi englanniksi ja julkaisi Sarpin keskeisen paavinvaltaa kritisoivan teoksen, Historia del Concilio Tridentino (1619) ja oman samanhenkisen teoksensa De republica ecclesiastica (1617–1622). On luontevaa ajatella, että jotkin Hobbesin poliittisen ajattelun yleiset linjat, esimerkiksi se kuinka hän näkee valtion ja kirkon välisen suhteen, ovat alkaneet muotoutua jo tässä vaiheessa ja että hän on saanut vaikutteita sekä Sarpilta että de Dominikselta (ks. kuitenkin myös Tuck 1993 ja Skinner 1996).
Varhaisella urallaan Hobbes toimi myös lähempänä päivänpolitiikkaa, ja yksittäisen lähteen perusteella (Hobbes 1994, Kirje 1) hän oli 1620-luvulla tunnettu politiikan syväkurkku. Cavendish oli useita kertoja parlamentin jäsen ja näin Hobbes hänen sihteerinään sai kosketuksen politiikan teon arkeen. Konkreettisemmin Hobbes osallistui politiikkaan kahden kauppakomppanian (Virginian ja Somers saarien eli Bermudan) toiminnan kautta. Hän oli osakkaana edellisessä ja osallistui 1622–1624 sen kokouksiin (tästä ks. Malcolm 2002, luku 3).
Hobbesin kehityksen kannalta oleellista oli myös Cavendishien kiinnostus tieteeseen. Erityisesti toinen jaarli ei kursaillut mesenaatin asemassaan kun omaisuus siirtyi hänelle 1626. Näiltä ajoilta on peräisin Hobbesin ainoa puhtaan kaunokirjallinen tekele, runo De mirabilibus pecci (‘Huippujen ihmeet’), joka kuvaa Keski-Englannissa sijaitsevaa vuoristoseutua, jonka läheisyydessä Cavendishien maaseutuasunnot, Chatsworth ja Hardwick Hall, sijaitsevat. Parempi osoitus Hobbesin kielellisestä taituruudesta on kuitenkin käännös Thucydideen Peloponnesolaissodista (Hobbes 1839-1845a, VIII-IX), jonka Hobbes käänsi kokonaisuudessaan suoraan kreikan kielestä. Käännös teki Hobbesista ihaillun kreikantuntijan. Thucydideen edustaman käsityksen historiasta, historian kirjoituksesta, retoriikan roolista politiikassa sekä demokratian vaaroista oletetaan vaikuttaneen Hobbesiin. Itse teoksen julkaisuhistoria on arkipäiväisempi. Toinen jaarli kuoli yllättäen 1628, ja Hobbesin asema suvun palveluksessa oli epäselvä. Käännös ilmestyi vuonna 1629, toista jaarlia ylistävän, hänen pojalleen omistetun esipuheen kanssa, mutta Hobbesin työsopimusta ei jatkettu. Sen sijaan hänet ”lainattiin” nottinghamilaiselle maanomistajalle Sir Gervase Cliftonille (1587–1666). Hobbesin kannalta järjestely ei ollut välttämättä huono. Cavendishit maksoivat edelleen Hobbesille puolivuosittain palkan, ja hän pääsi grand tourille Cliftonin pojan kanssa. Matka tehtiin vuosina 1629–1630, ja sen piti jälleen suuntautua Italiaan, mutta levottomuudet estivät maahan pääsyn. Sen sijaan Hobbes ja nuorempi Clifton oleskelivat Genevessä, Pariisissa ja Orleansissa. Vuoden 1630 lopussa Hobbes oli palannut Cavendishien palvelukseen ja opetti tulevaa kolmatta jaarlia (1617–1684).
Filosofinen herääminen (1630–1636)
Hobbesin filosofista heräämistä kuvataan usein anekdootilla, jonka mukaan toisen Euroopan matkansa aikana hän oli kirjastossa silmäillyt Eukleideen Elementa teosta ja lumoutunut geometrisen metodin todistusvoimasta (Hobbes 1993b, 246–247; Aubrey 1993, 235). Varsinaisesti ilmaisulla viitataan siihen, että Hobbes kiinnostui uudesta luonnontieteestä ja alkoi järjestelmällisesti tutkia sen ongelmia 1630-luvun alussa. Ratkaisevassa asemassa olivat Hobbesin isäntäperheen serkut, Newcastlen Cavendishit, jaarli William (n. 1593–1676) ja hänen veljensä matemaatikko Sir Charles Cavendish (n. 1595–1654). Molemmat olivat intohimoisia tieteen harrastajia. Kirjeessä vuodelta 1641 Hobbes sivuaa ongelmaa, jonka voidaan sanoa olleen hänen tieteellisen heräämisensä kannalta ratkaiseva. Hän kirjoittaa kiistastaan René Descartesin (1596–1650) kanssa:
Nyt, kun olen saanut varoituksen [Descartes syytti Hobbesia siitä, että tämä on plagioinut ideoita hänen teoksestaan Metodin esitys (1637)], haluan tuoda esiin seuraavaa: selitin opin luonnon, valon, äänien ja kaikkien fantasmojen tai ideoiden [syistä], jonka herra Descartes nyt hylkää, ensi kerran kaikkein hienoimpien veljesten, Newcastlen jaarlin Williamin ja yhteisen ystävämme Sir Charles Cavendishin luona vuonna 1630. (Hobbes 1994, Kirje 34)
Hobbesia askarrutti sama ongelma, joka oli askarruttanut Galileita ja joka askarrutti Descartesia ja joka on varhaismodernin psykologian ja epistemologian keskeisiä kysymyksiä: kysymys objektien ensisijaisista ominaisuuksista, joita objekteilla on riippumatta havainnosta, esimerkiksi ulottuvuus ja toissijaisista ominaisuuksista, jotka ovat tavalla tai toisella sidoksissa objektien havaitsemiseen, esimerkiksi värit, ja tämän erottelun seurauksista mahdollisuudelle saada tietoa todellisuudesta. Tarkemmin Hobbesin ja Descartesin välinen kiista liittyy siihen, miten meidän tulisi ymmärtää ominaisuudet kovuus ja pehmeys (ks. myös Hobbes 1994, I, Kirje 33). Viime kädessä kiista palautuu metafysiikkaan. Hobbes, joka edustaa monismia, jonka mukaan maailma koostuu materiaalisista kappaleista ja muutokset ovat näiden kappaleiden liikkeiden muutoksia, kiistää cartesiolaisen dualismin olettaman erillisen mentaalisen substanssin, ajattelukin on viime kädessä vain kappaleiden liikettä. Edelleen tästä seuraa, että kaikki tietomme perustuu aistihavaintoihin ja niiden synnyttämään kokemukseen, ei esimerkiksi sisäsyntyisiin järjen ideoihin. Hobbesin voidaan katsoa ennakoineen monia John Locken (1632–1704) (ks. Locke, John) myöhemmin teoksessaan Essay concerning human understanding (1690) eksplikoimia kantoja.
Ympäristö, johon Hobbes kirjeessään viittaa, on ns. Wellbeckin akatemia, eli joukko Newcastlen jaarlin ympärilleen keräämiä ajattelijoita, jotka keskustelivat uuden tieteen ja filosofian kysymyksistä. 1630-luvun aikana akatemian toimintaan osallistuivat mm. matemaatikot John Pell (1611–1685) ja Walter Warner (n.1558–1643), mutta seurueen keskushahmo oli jaarlin kappalainen Robert Payne (1596–1651), josta tuli myöhemmin myös Hobbesin läheinen ystävä.
Hobbesin tieteelliseen valveutumiseen vaikutti myös hänen kolmas Euroopan matkansa (1634–1636), tällä kertaa kolmannen Devonshiren jaarlin kanssa. Tällä matkalla Hobbes tapasi luultavasti Galilein Firenzessa, mutta ainakin isä Marin Mersennen (1588–1648), jonka merkitys Hobbesin filosofisessa kehityksessä tuli olemaan huomattava. Palattuaan Englantiin hän hahmotteli vuosina 1637–1640 kolmiosaista filosofian oppijärjestelmää. Näistä ensimmäinen kattaisi metafysiikan, fysiikan ja tieteellisen metodin, toinen mielenfilosofian sekä moraalipsykologian ja kolmas poliittisen filosofian. Ei ole selvää, kuinka tarkkaan Hobbes suunnitteli teoksen sisällön, mutta joitakin varhaisia versioita on säilynyt (ks. Hobbes 1973, Liite 1).
Sisällissodan puhkeaminen ja pako Ranskaan (1636–1640)
Voi näyttää oudolta, että Hobbes, joka oli päättänyt keskittyä teoreettiseen filosofiaan ja tieteisiin, kohosi 1640-luvun aikana huomattavaksi poliittiseksi ajattelijaksi Euroopassa, mutta selitys on melko yksinkertainen. Ensinnäkin, Hobbesin mielenkiinto 1630-luvulla ei suuntautunut ainoastaan uuteen tieteeseen ja teoreettiseen filosofiaan. Hän oli jo 1610-luvulta saakka ollut kosketuksissa sekä politiikan tekemiseen että teoriaan. 1630-luvun loppupuoliskolla hän osallistui säännöllisesti teologien, juristien ja lakimiesten tapaamisiin Lucius Caryn (lordi Falkland, 1609/10–1643) kodissa lähellä Oxfordia. Tapaamispaikan (Great Tew) mukaan nimetty piiri pyrki kehittämään anglikanismia maltillisempaan ja rationaalisempaan suuntaan, ja sen kokouksissa keskusteltiin myös uskonnollisen auktoriteetin luonteesta sekä kirkon ja valtion suhteesta. Toiseksi, puhtaasti käytännöllisen syyt vaikuttivat suunnanmuutokseen.
Vuonna 1629 Kaarle I (1600–1649), parlamentin tahtoa ja suostumusta uhmaten, määräsi pakkolainan, jolla kerättiin rahaa laivaston ylläpitoon ja rakentamiseen. Vaikka vastaavia Magna Chartaan palautuvien parlamentin valtaoikeuksien rikkomuksia oli tapahtunut aiemminkin (esimerkiksi Kaarlen isä Jaakko I (1566–1625)), tällä kertaa seuraukset olivat vakavammat, ja vuonna 1641 Englannissa puhkesi sisällissota. Cavendishit, jotka olivat aktiivisia toimijoita, politiikassa, paitsi asettivat, luultavasti vastoin tämän tahtoa, Hobbesin vuonna 1640 Derbyn vaalipiirin ehdokkaaksi parlamenttiin, pyysivät neuvonantajaansa kirjoittamaan yleisesityksen politiikan perusteista. Näin syntyi verraten lyhyessä ajassa (luultavasti koska teos perustui Hobbesin aiempiin politiikkaa käsitteleviin latinankielisiin luonnoksiin) Elements of law, jonka Hobbes sai valmiiksi keväällä 1640 (neljä päivää sen jälkeen kun ns. Lyhyt parlamentti oli hajotettu). Teos julkaistiin vasta vuonna 1650, mutta se kiersi käsikirjoituskopioina lukevan poliittisen yleisön ja toimijoiden keskuudessa. Teos on monipuolinen, mutta aikalaiset poimivat siitä vain tietyt ajatukset; erityisesti sen, että Hobbes (1993a, luvut XX, XXIV & XXVII; vrt. Hobbes 2005) puolustaa kuninkaan ehdotonta valtaa sekä verotusoikeutta. Näin syntyi Hobbesin maine kovan linjan kuninkaallista absolutismia puolustavana ajattelijana; maine, joka joutui huonoon huutoon uudelleen kootussa parlamentissa (ns. Pitkässä parlamentissa). Tätä kautta on ymmärrettävää, että Hobbes, mahdollista vangitsemista ja teloitusta peläten, matkusti Pariisiin loppuvuodesta 1640. Ei ole kuitenkaan täysin varmaa, oliko paon syy poliittinen vaino. Ensinnäkin historialliset lähteet osoittavat, että Hobbes oli ryhtynyt matkavalmisteluihin jo ennen kuin julkiseen keskusteluun ilmaantui hänen kannaltaan uhkaavia sävyjä. Toiseksi, hänen toimintansa Cavendishien kotiopettajana ja sihteerinä oli 1630-luvun lopussa satunnaista ja kun Newcastlen jaarlikin oli keskittynyt politiikkaan, Pariisi ja Mersennen tarjoama intellektuaalinen ympäristö saattoivat olla houkuttelevampi vaihtoehto.
Pariisin vuodet ja Leviathan 1640–1651
Wellbeckin akatemia ja Great Tew edustavat varhaismodernille ajalle tyypillisiä epävirallisia tieteellisiä seuroja (näistä ks. Dear 2001, 111–123). Kenties kaikkein kuuluisin tällainen seura oli Mersennen piiri (joskus myös Pariisin akatemia), jonka toiminta alkoi jo 1623, mutta jonka loiston kausi ajoittuu 1640-luvulle. Jäsenten joukossa olivat mm. filosofit Blaise Pascal (1623–1662) ja Pierre Gassendi (1592–1655) sekä matemaatikot Pierre Fermat (1601–1665) ja Gilles Personne de Roberval (1602–1675). Lisäksi toimintaan osallistui Pariisissa vierailevia ja siellä lyhyempiä jaksoja oleskelevia ajattelijoita sekä, pääasiassa kirjeenvaihdon kautta, ulkojäseniä kuten Hugo Grotius (1583–1645) ja piirin tunnetuin jäsen, Descartes.
Piirin perustaja ja kantava voima Mersenne tuki Hobbesia moni tavoin. Hän järjesti Hobbesin ensimmäisen varsinaisen teoksen ja filosofian kokonaisesityksen kolmannen osan, De Civen julkaisemisen vuonna 1642. Hobbes osallistui myös Mersennen kenties tärkeimpään tieteelliseen hankkeeseen kirjoittamalla yhdet vastaväitteistä Descartesin teokseen Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta (1641).
Hobbesin kannalta vähintään yhtä kiinnostava on Mersennen pyytämä kriittinen kommentti Pariisiin paenneen anglikaani-intellektuellin Thomas Whiten (1592/3–1676) teokseen De mundo (1642). Vaikka Hobbes keskittyy kritisoimaan Whiten teologisia ja metafyysisiä perusolettamuksia, kirjoitus voidaan nähdä osana Hobbesin koko 1640-luvun jatkunutta laajempaa hanketta rakentaa yhtenäinen filosofinen järjestelmä. White-kommentaari valmistui vuonna 1642 tai 1643 ja Mersennen tiedetään lukeneen sen läpi, mutta teos unohtui, kunnes se löydettiin Ranskan kansalliskirjastosta 1960-luvun lopussa ja julkaistiin 1973. Hobbesin ajattelun ymmärtämisen kannalta teoksen merkitys on huomattava. Sen avulla on mahdollista nähdä, kuinka Hobbesin teoreettinen filosofia, esimerkiksi hänen mielenteoriansa, kehittyi, mutta ennen kaikkea saada valaistusta siihen, mitä teoksia Hobbes oli lukenut (aiheesta on toistaiseksi vähän tietoa, ks. kuitenkin Hamilton 1978). Muita dokumentteja Hobbesin työskentelystä teoreettisen filosofian parissa 1630-luvun puolesta välistä ovat todennäköisesti jo vuonna 1640 viimeistelty latinankielinen tutkielma optiikasta sekä ballistiikkaa käsittelevä johdanto Mersennen toimittamaan teokseen Cogitata Physico-Mathematica (molemmat teoksessa Hobbes 1839–1845b, V).
Nämä sivutyöt ja Pariisin akatemian kokoontumiset tukivat Hobbesin sen hetkistä tutkimushanketta, mutta juuri kun hän oli vetäytymässä vuonna 1646 Etelä-Ranskaan viimeistelläkseen filosofian kokonaisesityksen ensimmäisen osan (De Corpore), saapui Pariisin nuori Walesin prinssi, tuleva kuningas Kaarle II (1630–1685), jonka matematiikan opettajaksi Hobbes määrättiin. Kun prinssi palasi vuoden 1647 lopulla kotimaahansa ja Hobbesille tarjoutui mahdollisuus jatkaa keskeytynyttä työtään De Corporeen parissa, hän sairastui vakavasti. Hobbes oli vuoteenomana puoli vuotta, ja kun Mersennen lähettämä pappi tuli tekemään viimeistä voitelua, Hobbesin kerrotaan vastanneen: ‘Mene pois tai paljastan kaikki ne valheet, jotka ammattikuntasi on esittänyt aina Aaronista asti’ (Aubrey 1898, 357–358). Hobbes toipui, mutta kärsi loppuelämänsä yhä pahenevasta vapinasta ja tarvitsi 1650-luvun alusta lähtien kirjuria.
Lopullisesti Hobbesin työn teoreettisen filosofian parissa keskeytti hänen poliittisen teoriansa kolmas, kaikkein kuuluisin ja vaikutusvaltaisin muotoilu, Leviathan, jossa hän esittää kattavimmin argumenttinsa poliittisen auktoriteetin rationaalisesta perustasta ja korostaa sitä, että kansalaisten kuuliaisuus on aina sidoksissa hallitsijoiden kykyyn turvata kansalaisten elämä. Teos valmistui verraten nopeasti. Vaikka on joitakin todisteita, että Hobbes olisi aloittanut uuden, englanninkielisen poliittisen teoksen kirjoittamisen jo 1646 (mahdollisesti De Civen toisen parannellun laitoksen, joka julkaistiin 1647 Amsterdamissa, yhteydessä), pääosa kirjoitustyöstä tehtiin loppuvuoden 1649 ja huhtikuun 1651 välillä. Teos julkaistiin toukokuussa 1651 Lontoossa. Hobbesin motiiveista kirjoittaa Leviathan on esitetty erilaisia tulkintoja. Osin motiivit olivat puhtaasti henkilökohtaisia. Hobbes tahtoi palata Pariisista Englantiin, koska hänen ystäväverkosto oli tavalla tai toisella hajonnut (Mersenne oli kuollut, Gassendi muuttanut Etelä-Ranskaan, nuori hugenootti Samuel Sorbière (1615–1670) kävi kaupungissa vain kääntymässä ja rakas vihollinen Descarteskin oli muuttanut Ruotsiin jossa kuoli 1650). Paluu ei ollut kuitenkaan yksinkertainen asia. Kaarle I oli mestattu 1649 ja parlamentaristit olivat vallassa, kun taas Hobbes yhdistettiin edelleen rojalisteihin. Leviathan voidaan nähdä yrityksenä päästä eroon tästä maineesta.
Teos sai myrskyisän vastaanoton Englannissa (tästä katso Mintz 1962). Paitsi että sitä pidettiin läpeensä materialistisena ja uskonnonvastaisena, oleellista on huomata, että kilpailevat poliittiset ryhmittymät lukivat sitä oman kantansa puolustuksensa. Tosin rojalistit olivat jossain määrin pettyneitä, koska Hobbes johdonmukaisesti toistaa näkemyksensä, että poliittinen auktoriteetti ei ole sidoksissa hallitusmuotoon, vaan määräytyy täysin sen mukaan, kykeneekö hallitus takaamaan kansalaisten turvallisuuden (ks. Hoekstra 2004 & Collins 2005). Teoksen tapahtumahistoriallinen konteksti myös höllentää kuvaa Hobbesista tiukan linjan rojalistina. Koska Kaarle II, joka oli seurannut 1649 teloitettua Kaarle I:tä, ei kyennyt takaamaan kansalaisten turvallisuutta, heidän oli itsesuojelun periaatteen pakottamina oltava kuuliaisia poliittiselle vallalle, joka kykeni tarjoamaan turvan; eli tynkäparlamentille ja myöhemmin Oliver Cromwellin johtamalle protektoraatille.
Myöhäiset vaiheet (1651–1679)
Hobbes palasi Cavendishien palvelukseen, mutta häntä ei luultavasti rasitettu liiemmälti työtehtävillä, ja hän sai viimeisteltyä filosofisen trilogiansa (De Corpore ilmestyi viimein 1655 ja Hobbesin valvoma englanninnos seuraavan vuona, De Homine vuonna 1658). Vaikka Hobbes oli jo liki kuusikymmentä, hänen älyllinen kärjekkyytensä näyttää vain lisääntyneen iän myötä. Hobbesin myöhemmän iän kiistoista on tapana mainita kaksi.
Ensimmäinen kiista perustui Derryn piispa John Bramhallin kanssa 1640-luvulla Pariisissa käytyyn keskusteluun vapaasta tahdosta, mutta liittyi läheisesti Leviathanin nostattamaan kohuun ja erityisesti teoksessa esitettyihin teologisiin väitteisiin. Bramhall täydensi 1640-luvulla esittämiään väitteitä ja julkaisi koko sananvaihdon ilman Hobbesin lupaa 1654. Hobbes vastasi Bramhallille 1656. Hobbesin ja Bramhallin kiistaa pidetään keskeisenä avauksena modernissa vapaata tahtoa koskevassa keskustelussa (ks. esim Pettit 2001 ja Kenny 2006, 219–221), ja Hobbesin kannasta on olemassa useita keskenään ristiriitaisia ja osin virheellisiä tulkintoja, esimerkiksi että Hobbes esittäisi inhimillisen vapauden olevan vain harhaa. Kirjoitusten tarkempi analyysi osoittaa, että Hobbes ei kiellä vapauttamme tehdä niin tai näin, ainoastaan sen, että metafyysinen vapaus olisi tahdon ominaisuus. Tämä traditionaalinen käsitys on ristiriidassa Hobbesin ihmisluontoa koskevan teorian kanssa.
Toinen Hobbesin käymä kiista koski matematiikan ja laajemmin oikean tieteellisen metodin luonnetta (tästä ks. Jesseph 1999; Shapin & Schaffer 1986), ja siihen liittyi myös kysymys yliopisto-opetuksesta, jota Hobbes toistuvasti kritisoi, mm. Leviathanissa (ks. Ross 1997). Keskeinen kiistakumppani tässä kiistassa oli Oxfordin yliopiston matematiikan professori John Wallis (1616–1703). Teoksessaan Elenchus geometriae Hobbianae (1655) Wallis kritisoi Hobbesin matematiikan luonnetta koskevia käsityksiä ja erityisesti hänen puutteellisia geometrisia todistuksia. Myöhemmin kiistaan liittyi myös muita matemaatikoita ja tiedemiehiä, mm. Robert Boyle (1627–1691). Kiistan seurauksena Hobbesia ei koskaan kutsuttu Royal Societyn jäseneksi, olkoonkin että yleisellä tasolla kiistan osapuolet olivat kaikki uuden mekanistisen tieteen edustajia (ks. Skinner 2002, III, 12; & Malcolm, 2002, luku 10).
Vaikka erityisesti jälkimmäinen kiista loi Hobbesille, osin perustellusti, uppiniskaisen, suvaitsemattoman ja vanhakantaisen ajattelijan maineen, häntä myös kunnioitettiin aikansa johtavana mielenä, esimerkkinä nuoren Leibnizin kirjeet (Hobbes 1994, II, Kirjeet 188 & 195). Myös Englannissa Hobbesin ajattelun terävyyttä arvostettiin (myös hänen kiistakumppaninsa), mutta joko yksityisesti tai hyvin yleisellä tasolla, koska tunnustautuminen julkisesti Hobbesin kannattajaksi teki henkilöstä automaattisesti moraalisesti epäilyttävän, poliittisesti vaarallisen tai ainakin arvorelativistin ja, tietenkin, ateistin.
Vaikka Cromwellin protektoraattihallituksen kukistuminen ja Kaarle II valtaannousu paransivat Hobbesin asemaa (hänelle mm. myönnettiin kruununeläke), se merkitsi myös anglikaanisten piirien valtaanpaluuta ja nämä kammoksuivat Hobbesin ajatuksia politiikasta, uskonnosta ja näiden suhteesta. Vuoden 1662 julkaisuasetus aiheutti sen, että Hobbesin oli käytännössä mahdoton saada julkaistua ajatuksiaan uskonnon tai politiikan alalta. Vuonna 1666 asetettu parlamentaarinen komitea määrättiin tutkimaan Leviathanin teologisia väitteitä. Hobbes vastasi komitean väitöksiin mm. vuoden 1668 latinankielisen Leviathanin (painettiin Amsterdamissa hänen koottujensa teostensa yhteydessä) lisäosissa. Cavendishien vaikutusvalta kuitenkin suojasi Hobbesia.
Hobbesin vähäsanaisuus poliittisissa kysymyksissä voi olla osin seurausta itsesensuurista ja vanhenevan ihmisen pelosta, mutta hänen muu kirjallinen toimintansa 1660- ja 1670-luvuilla osoittaa, että hän oli edelleen tarmokas. Hän kirjoitti vielä kymmenkunta teosta, pääosin luonnontieteiden ja matematiikan alalta. Kirjeessä kustantajalleen William Crookelle (Hobbes 1994, Kirje 209), joka on päivätty muutamaa kuukautta ennen aivohalvauksen jouduttamaa kuolemaa, hän mainitsee valmistelevansa jotakin julkaistavaksi englanninkielellä. Hobbes kuoli neljäs joulukuuta. Hänet on haudattu Hault Hucknallin hautausmaalle Hardwick Hallin lähistölle. Huhun mukaan filosofi oli suunnitellut hautakiveen kirjoitusta: ‘This is the true philosopher’s stone’.
Tämän hetkisen tiedon mukaan Hobbesilla ei ollut jälkeläisiä. Testamentin eri versioissa mainittu Elisabeth Alaby oli orvoksi jäänyt tyttö, jonka kurjuus ja hätä olivat koskettanut Hobbesia. Hobbesin erikoistoive oli, jos tyttö näin haluaa ja jos sulhanen ei osoittaudu tuhlariksi, että Elisabeth menisi naimisiin Hobbesin pitkäaikaisen amanuenssin, Cavendishien leipurin James Wheldonin pojan, Jackin kanssa.
Tuotannosta
Vaikka Hobbes aloitti julkaisemisen verraten myöhäisellä iällä (hänen ensimmäinen tieteellinen kirjoituksensa ilmestyi kun hänen ollessaan 41-vuotias), hänen tuotantonsa on huomattava sekä määrällisesti, laadullisesti että aihepiiriltään. Keskeisimpiä teoksia ovat Leviathan sekä filosofinen trilogia De Corpore, De Homine ja De Cive (trilogiasta, sen syntyhistoriasta ja yhteyksistä Hobbesin muuhun tuotantoon ks. Warrender 1983a & b, Malcolm 2002, luku 8 & 2004). Hobbesin ajatteluun tutustuvalle paras johdanto on Elements of law. Joskus toissijaisina pidetyt myöhäiskauden kirjoitukset matematiikasta ja luonnontieteistä, kuten Six Lessons to the Professors of Mathematics (1656) ja Decameron Physiologicum (1678) ovat kokeneet jonkinasteisen renessanssin, kun on pyritty ymmärtämään Leviathanin poliittisen teorian filosofisia taustaoletuksia. Muita huomionarvoisia kirjoituksia ovat hänen sisällissodan historiansa Behemoth: Or the Long Parliament (1679), lain käsitettä tarkasteleva A Dialogue between a philosopher and a student of the common laws of England (1681) sekä Leviathanin kanssa samanaikaisesti syntynyt kirjallisuudenteoriaa käsittelevä Answer to the preface before ‘Gondibert’ (1650).
Hobbesin laajaan tuotantoon liittyy monia kiistanalaisia kysymyksiä ja virheellisyyksiä, joista tässä mainitaan neljä. Ensimmäinen koskee Sir William Molesworthin 1839–1845 koottujen teosten englanninkielisen laitoksen osassa neljä olevia kirjoituksia The Art of Rhetoric ja The Art of Sophistry. Nämä eivät Hobbesin kirjoittamia, vaan kalvinisti-pappi Dudley Fennerin (1558–1587) vuonna 1584 julkaisemia englanninoksia ranskalaisen retoriikan professorin Omer Talonin (n. 1510–1562) laajalevikkisestä argumentaatiota käsittelevästä käsikirjasta Rhetorica (ks. Ong 1951).
Toinen liittyy Howard Warrenderin vuonna 1983 julkaisemaan laitokseen De Civestä. Tämän laitoksen englanninkielinen versio, joka perustuu vuonna 1651 julkaistuun käännökseen De Civestä, ei ole nykykäsityksen mukaan Hobbesin (Drummond 1973; Milton 1990; Malcolm 2002, luku 8). Sen sijaan kääntäjänä pidetään kirjallisen raikulisuvun vesaa Charles Cotton nuorempaa (1630–1687).
Kolmas huomio koskee 1620 anonyymisti julkaistua esseekokoelmaa Horae Subsecivae. Moderniin tietokoneavusteiseen tekstianalyysin nojaten on esitetty (Reynolds & Hilton 1992 & 1994; Reynolds & Saxonhouse 1995), että osa kokoelman esseistä olisi Hobbesin kirjoittama, mutta lähdekriittinen tutkimus (esim. Bush 1973; Malcolm 2002) on suurelta osin kumonnut väitteen. Sen sijaan on luontevaa ajatella, että Hobbesilla on ollut pelkkää kopistia merkittävämpi rooli kirjoitusten synnyssä.
Viimeinen Hobbesin teoksiin liittyvä epäselvyys koskee 1630-luvulla kirjoitettua lyhyttä esitystä (A Short tract on first principles) luonnon filosofian periaatteista, jossa on paikoin aristoteelisia sävyjä. Käsikirjoituksen löysi 1870-luvulla modernin Hobbes-tutkimuksen pioneeri ja sosiologian klassikko Ferndinand Tönnies (1855–1936). Kirjoituksen merkitys on siinä, että sen perusteella, kuten mm. Schuhman (1995) ja Leijenhorst (2002) esittävät, Hobbes, joka myöhemmissä kirjoituksissaan hyökkää voimakkaasti aristotelismiä vastaan, olisi vielä 1630-luvulla hyväksynyt aristoteelisia käsityksiä. Vaikka ajatus on kiehtova, tämän hetkinen todistusaineisto näyttäisi osoittavan, että kirjoittaja on Hobbesin ystävä Robert Payne (Tuck 1988; Raylor2001; Malcolm 2002, luku 4).
Merkitys
Hobbesin merkitys voidaan jakaa kahtia: yleinen merkitys uuden ajan ajatteluun ja hänen asemansa modernissa politiikan tutkimuksessa. Hobbesin jälkivaikutus on erityisesti poliittisessa filosofiassa. Häntä pidetään, Machiavellin ohella, modernin politiikan tutkimuksen perustajana ja erityisesti utilitaristit ja oikeuspositivistit, kuten Jeremy Bentham (1748–1832), pitivät Hobbesia omien moraalis-poliittisten käsitystensä edelläkävijänä. Ennen kaikkea Hobbes tunnetaan modernista valtiokäsitteestään (tästä ks. Skinner 1978, 1987 & 2002, II, luku 13 & III, luku 5), jossa valtio ymmärretään abstraktiksi toimijaksi, jonka toimivalta ei ole palautettavissa hallitsijan, esimerkiksi kuninkaan, ominaisuuksiin tai, kuten demokraattisissa käsityksissä, hallittujen suostumukseen. Jälkimmäinen näkemys on antanut Hobbesille myös anti-demokraatin leiman ja on totta, että hänen ajattelunsa sisältää piirteitä, jotka ovat nykyaikaiselle demokratiakäsitykselle vieraita. Esimerkiksi johdonmukainen vaatimus poliittisen vallan jakamattomuudesta on ristiriidassa Montesquieun (1689–1755) myöhemmin muotoileman vallan kolmijako-opin kanssa. Silti Hobbesin ansiot politiikan teoreettisessa hahmottamisessa ovat kiistattomat. Leviathanissa esitetään mm. realistinen näkemys inhimillisen toiminnan motiiveista, verraten modernin käsitys tasa-arvosta, rationaalinen, sekulaari argumentti universaaleista ihmisoikeuksista ja sopimusteoreettinen käsitys poliittisesta auktoriteetista. Puhtaasti reseptiohistorian kannalta on syytä huomata, että De Cive on vähintään yhtä tärkeä teos kuin Leviathan, ja esimerkiksi Kantin Hobbesia koskevat huomiot näyttäisivät perustuvan tähän teoksen.
Jos tarkastellaan Hobbesin tosiasiallista merkitystä tai vaikutusta uuden ajan ajattelussa, tämä voidaan Malcolmia (2002, 472) seuraten jakaa kolmeen pääsuhtautumistapaan, joista jokaisesta esiintyy enemmän tai vähemmän jyrkkiä kantoja. Ensimmäisen muodostavat hänestä, usein uskonnollisista tai moraalisista syistä, vastustavat reaktiot. Tämän tyyppisissä reaktioissa Hobbesia pidetään ateistina, jonka materialistinen metafysiikka ja kriittinen eksegetiikka (tästä ks. Malcolm 2002, luku 12) ovat silkkaa Jumalan pilkkaa. Hobbesin ateismin suhteen tulee kuitenkin olla varovainen. Kuten Jesseph (2002) osoittaa, hänen filosofiansa ymmärtäminen ei edellytä Jumalan käsitettä, mutta tästä ei voida tehdä, kuten Jesseph tekee, johtopäätöksiä Hobbesin henkilökohtaisen vakaumuksen suhteen. Lisäksi on syytä muistaa, että 1600-luvulla ateismilla oli lukuisia nykyisestä poikkeavia merkityksiä (näistä ks. Mintz 1962).
Toisen vaikutushistoriallisen jatkumon muodostavat radikaalit ajattelijat, kuten Spinoza, josta tulee 1600-luvun lopulla huomattavin hobbisti, Pierre Bayle (1647–1706) ja paroni D’Holbach (1723–1789). Tutkimuskirjallisuudessa ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä Hobbesin käänteentekevyydestä (ks. Israel 2001), ja aihe vaatisikin lisätutkimusta.
Kolmas suhtautumistapa liittyy siihen, kuinka Hobbes ymmärrettiin omana aikanaan. Häntä pidettiin filosofina ja erityisesti tietyn metafyysisen kannan edustajana. Tämä filosofian historiallinen jatkumo on myös kaikkein epämääräisin. Hobbes säilyy tavalla tai toisella filosofian kaanonissa, mutta tapa, jolla häneen viitataan, on epäsuora. Päälinjana näyttäisivät olevan tiettyjen hänen ajattelunsa piirteiden korostaminen joko vastakohtana (egoismi) tai kiinnostavina (empirismi). Usein niukkasanaisuuden syynä pidetään Hobbesin tulenarkuutta. Vaikka tarkempi historiallisesti pätevä tutkimus antaa edelleen odottaa itseään, on selvää, että Hobbesin vaikutus moderniin filosofiaan, ihmiskuvaan ja poliittiseen ajatteluun hakee vertaistaan.
Hobbes Suomessa
Suomessa Hobbesia on tutkittu ainakin 1960-luvulta lähtien jolloin Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Jussi Tenkku julkaisi tutkielman Oikeus ja elämän arvo (1963), joka on edelleen hyvä johdatus 1600-luvun luonnonoikeusajatteluun. Tämän jälkeen Hobbesia ovat tutkineet mm. Ilkka Patoluoto, Kari Saastamoinen, Tuomo Aho, Timo Airaksinen, Olli Loukola ja Juhana Lemetti. Kolme viimeksi mainittua kuuluvat myös Hobbes Studies julkaisun toimituskuntaan.
Hobbesin teoksista on ilmestynyt suomeksi Leviathan sekä vastaväitteet Descartesin teokseen Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta molemmat Tuomo Ahon käännöksinä (vastaväitteistä on myös Timo Vuorion niin & näin (4/96) lehdessä ilmestynyt käännös).
Hobbesin teokset
Hobbesin teosten julkaisuhistoriaan liittyvissä kysymyksissä hyödyllinen on:
Hugh MacDonald & Mary Hargreaves (1952). Thomas Hobbes: A Bibliography. The Bibliographical Society, Lontoo.
Moderni tekstikriittinen editio Hobbesin kootuista on tekeillä, mutta tähän mennessä 28 osasta ovat valmistuneet seuraavat seitsemän:
(1983). De Cive: The English version. Toimittanut Howard Warrender. Oxford University Press, Oxford.
(1983). De Cive: The Latin version. Toimittanut Howard Warrender. Oxford University Press, Oxford.
(1994). Correspondence. 2 nidettä. Toimittanut Noel Malcolm. Oxford University Press, Oxford.
(2005). Writings on common law and hereditary rights. Toimittaneet Alan Cromartie ja Quentin Skinner. Oxford University Press, Oxford.
(2008). The Iliad and the Odyssey. 2 nidettä. Toimittanut Eric Nelson. Oxford University Press, Oxford.
(2010). Behemoh. Toimittanut Paul Seaward. Oxford University Press, Oxford.
(2014). Leviathan, 3 nidettä. Toimittanut Noel Malcolm. Oxford University Press, Oxford.
Tutkimuskäytössä ovat edelleen Sir William Molesworthin 1839–1845 toimittamat Hobbesin kootut teokset:
(1839–1845a). The English Works of Thomas Hobbes. 11 nidettä. John Bohn, Lontoo.
(1839–1845b). Opera Philosophica. 5 nidettä. John Bohn, Lontoo.
Yksittäisistä teoksista, erityisesti Leviathanista, on olemassa moderneja versioita, joista voi suositella seuraavia:
Elements of Law (1928). Toimittanut Ferdinand Tönnies. Uusintapainos. Cambridge University Press, Cambridge.
– Tämä laitos sisältää kaiken tekstin.
Elements of Law (1993). Toimittanut J. C. A. Gaskinin. Oxford University Press, Oxford.
– Käyttökelpoinen laitos, jossa tekstihuomioiden ja johdannon lisäksi on kolme elämänkertaa sekä kaksi De Corporen keskeistä lukua.
Leviathan (1949). Toimittanut Michael Oakeshot. Blackwell, Lontoo.
– Moniulotteisen johdannon sisältävä pääosin virheetön laitos.
Leviathan (1996). 2. uudistettu painos. Toimittanut Richrad Tuck. Cambridge University Press, Cambridge.
– Sisältää hyvän johdannon Hobbesin ajatteluun, kronologian, katsauksen keskeisimpään tutkimuskirjallisuuteen ja Leviathanissa esiintyvien henkilöiden ja kuvitteellisten hahmojen selitysluettelon.
Leviathan: With Selected Variants from the Latin Edition of 1668 (1994). Toimittanut Edwin Curley. Hacket, Indianapolis:IN.
– sisältävät paitsi käännökset kolmesta liitteestä, jotka Hobbes kirjoitti 1668 ilmestyneeseen latinankieliseen versioon, myös hyvän johdannon, taustatietoa sekä toimittajan lisätarkennuksia, jotka eivät kuitenkaan aina osu oikeaan.
On the Citizen (1998). Kääntäneet ja toimittaneet Richard Tuck ja Michael Silverthorne. Cambridge University Press, Cambridge.
– Uusi käännös De Civestä, joka sisältää hyvän johdannon Hobbesin ajatteluun, kronologian, katsauksen keskeisimpään tutkimuskirjallisuuteen.
Leviathan (1999). Suomentanut ja johdannolla sekä huomautuksilla varustanut Tuomo Aho. Vastapaino, Tampere.
– Asiantuntevalla johdannolla ja filosofisesti sivistyneillä huomautuksilla varustettu sujuva käännös.
Historia Ecclesiastica (2008). Toimittaneet Patricia Springborg, Patricia Stablein ja Paul Wilson. Pariisi, Honoré Champion.
– Sisältää laajan johdannon ja uuden englanninnoksen Hobbesin runomuotoisesta kirkkohistoriasta.
Suositeltavaa jatkolukemista
Kenties paras paikka etsiä relevanttia tutkimuskirjallisuutta on philpapers –sivuston Hobbes-osio (ks. Philpapers/Hobbes).
Hobbesista on erittäin paljon tutkimuskirjallisuutta. Uusimmasta tutkimuskirjallisuudesta edellä mainittujen lisäksi seuraavat ovat huomionarvoisia:
Baumgold, Deborah (1988). Hobbes’s political theory. Cambridge University Press, Cambridge.
– Hobbesin poliittisen ajattelun käytännöllistä ulottuvuutta korostava tutkimus.
Boonin-Vail, David (1994). Thomas Hobbes and the science of moral virtue. Cambridge University Press , Cambridge.
– Rohkea yritys osoittaa, että Hobbesin poliittinen ajattelu on parhaiten ymmärrettävissä hyveen käsitteen kautta.
Brandt, Fritioff (1928). Thomas Hobbes' mechanical conception of nature. Hachette, Lontoo.
– Alun perin tanskaksi ilmestynyt kokonaisesitys Hobbesin teoreettisesta filosofiasta. Osin vanhentunut, mutta sisältää historiallisiin lähteisiin liittyvää kiinnostavaa tutkimusta.
D. Dyzenhaus ja Thomas Poole (toim.) (2012). Hobbes and the Law. Cambridge, Cambridge University Press.
– Tuore kokoelma Hobbesin lain käsitettä ja hänen ajatteluaan oikeustieteen näkökulmasta kartoittavia artikkeleita.
Gauthier, David (!969). The logic of Leviathan. Oxford University Press, Oxford.
– Filosofisesti selkeä tulkinta Hobbesin poliittisesta ajattelusta. Erityisesti Yhdysvalloissa jalansijaa saaneen rationaalisen valinnan teoriaa hyödyntävän Hobbes-tutkimuksen perusteos.
Hampton, Jean (1986). Hobbes and the social contract tradition. Cambridge University Press, Cambridge.
– Rawlsin poliittisen ajattelun innoittama tutkimus Hobbesin sopimusteoriasta.
Jesseph, Douglas (1999). Squaring the circle: The war between Hobbes and Wallis, Chicago University Press, Chicago.
– Eräs parhaista Hobbessista kirjoitetuista teoksista, joka tuo lisävaloa hänen myöhäistuotantonsa teemoihin ja liittää sen tieteen ja matematiikan kehitykseen 1600-luvulla.
Johnston, David (1986). The rhetoric of Leviathan: Thomas Hobbes and the politics of cultural transformation Princeton University Press, Princeton:NJ.
– Lyhyt, mutta kiehtova esitys Hobbesin poliittisen ajattelun omintakeisuudesta. Nykyisen retoriikkaa korostavan tutkimuslinjan perusteoksia.
Kraynak, Robert (1990). History and modernity in the philosophy of Hobbes. Cornell University Press, Ithaca:NY.
– Historian ja erityisesti Behemothin merkitystä korostava tutkimus Hobbesin poliittisesta ajattelusta.
Leijenhorst, Cees (2002). The mechanization of aristotelianism: The late Aristotelian setting of Thomas Hobbes’s natural philosophy. Brill, Leiden.
– Tällä hetkellä kattavin esitys Hobbesin teoreettisen filosofian historiallisesta taustasta, sisällöstä ja kehityksestä.
Lemetti, Juhana (2012). Historical Dictionary of Hobbes’s Philosophy. Lanham:MD, Rowan Littlefield & Scarecrow Press.
– Tämän artikkelin kirjoittajan laaja n. 550 asiasanaa kattava hakuteos Hobbesin ajattelusta, elämästä, tuotannosta ja aikalaisista. Sisältää perusteellisen johdannon, kronologian sekä erittäin laajan kirjallisuuskatsauksen.
Lloyd, S. A. (1992). Ideals as interest in Hobbes’s Leviathan: The power of mind over matter. Cambridge University Press, Cambridge.
– Kiinnostava tulkinta uskonnon merkityksestä Hobbesin moraalipsykologiassa ja poliittisessa filosofiassa.
Lloyd, S. A. (2009). Morality in the Philosophy of Thomas Hobbes: Cases in the Law of Nature. Cambridge, Cambridge UP.
– Lloydin toinen teos, joka jatkaa kirjoittajan omintakeista tulkintaa Hobbesin moraalifilosofiasta.
Lloyd, S. A. (toim.) (2013). Hobbes Today. Insights for the 21st Century. Cambridge, Cambridge UP.
– Kiinnostavia artikkeleita miten Hobbes vaikuttaa ja mitä hän voisi kertoa nykyiselle politiikan tutkimukselle ja yhteiskuntafilosofialle.
Lloyd, S. A. (toim.) (2013). The Bloomsbury Companion to Hobbes. Lontoo, Bloomsbury.
– Eturivin ja uudemman polven tutkijoiden artikkelit kartoittavat Hobbesin filosofian eri puolia. Paikoin aihevalinnat herättävät kysymyksiä, mutta silti hyödyllinen.
Malcolm, Noel (2002). Aspects of Hobbes. Oxford University Press, Oxford.
– Tämän hetken kansainvälisesti kaikkein arvostetuimman Hobbes-tutkijan korkealaatuinen esseekokoelma Hobbesin ajattelusta ja teoksista.
Martinich, A.P. (1992). The Two Gods of Leviathan: Thomas Hobbes on religion and politics. Cambridge University Press, Cambridge.
– Kattava esitys Hobbesin uskonnollisista ideoista ja uskonnon positiivisesta asemasta hänen poliittisessa ajattelussaan. Kiistelty.
Martinich, A.P. (1999). Hobbes: A Biography. Cambridge University Press, Cambridge.
– Vähän uutta sisältävä intellectual biography -tyyppinen esitys Hobbesista muutamin valokuvin höystettynä.
Mintz, Samuel (1962). The hunting of Leviathan: Seventeenth-century reactions to the materialism and moral philosophy of Thomas Hobbes. Oxford University Press, Oxford.
– Edelleen relevantti esitys aikalaisreaktioista Hobbesin ajatteluun.
Pettit, Philip (2008), Made with Words: Hobbes on Language, Mind and Politics. Princeton UP, Princeton.
– Aikamme kenties tarkkanäköisimmän ja laaja-alaisimman filosofin tulkinta Hobbesista.
Robertson, George Croom (1993). Hobbes. (Thoemmes, Bristol)
– Vuonna 1889 alun perin ilmestyneen klassisen tutkimuksen uusintapainos, joka edelleen ajankohtainen ja kiinnostava.
Rogers, G.A.J., & Sorell, Tom (toim.) (1988). Perspectives on Thomas Hobbes. Oxford University Press, Oxford.
Rogers, G.A.J, & Sorell, Tom (toim.) (2002). Hobbes and history. Routledge, Lontoo.
Rogow, Arnold (1986). Thomas Hobbes: Radical in the service of reaction. Norton, New York:NY.
– Paljon historiallista tietoa sisältävä elämäkerta.
Skinner, Quentin (1996). Reason and rhetoric in the philosophy Hobbes. Cambridge University Press, Cambridge.
– Kirjallisesti nautittava esitys Hobbesin poliittisen ajattelun taustoista ja kehityksestä, joka korostaa klassisen retoriikan merkitystä.
Skinner, Quentin (2002). Visions of politics. 3 nidettä. Cambridge University Press, Cambridge.
– Kokoelma johtavan Hobbes-tuntijan kirjoituksia yli kolmelta vuosikymmeneltä.
Sorell, Tom (!986). Hobbes. Routledge, Lontoo.
– Filosofisesti mielenkiintoinen, mutta ajoittain tiivis ja anakronismeista kärsivä kokonaistulkinta Hobbesista.
Sorell, Tom (toim,) (1996). The Cambridge Companion to Hobbes. Cambridge University Press, Cambridge.
– Kokoelma korkeatasoisia esseitä Hobbesin filosofian keskeisiltä osa-alueilta.
Sorell, Tom & Foisneau, Luc (toim,) (2004). Leviathan after 350 Years. Oxford University Press, Oxford.
– Kokoelma nykytutkimuksen huippujen esityksiä Hobbesin ajattelun eri piirteistä.
Springborg, Patricia (toim.) (2007). The Cambridge Companion to Hobbes’s ’Leviathan’. Cambridge, Cambridge UP.
– Artikkeleita pääteoksista. Joukossa muutama heikohko, mutta yleisesti hyvätasoisia kirjoituksia.
Thorpe, Clarence De Witt (1940). The Aesthetic Theory of Thomas Hobbes. The University of Michigan press, Ann Arbor:MI.
– Toistaiseksi ainoa esitys Hobbesin estetiikasta.
Tuck, Richard (1989). Hobbes. Oxford University Press, Oxford.
– Pedagogisesti miellyttävä yleisesitys Hobbesin filosofiasta. Sisältää myös elämänkerran ja lyhyet kuvaukset nykytutkimuksen päätulkintalinjoista.
Kirjallisuus
Aubrey, John (1898). Brief lives, chiefly of contemporaries, set down by John Aubrey, between the years 1669 1696. 2 nidettä. Toimittanut A. Clark, Lontoo.
Aubrey, John (1993). ‘The brief life’. Teoksessa Hobbes 1993a, 231–245.
Blackbourne, Richard (1681). Vitae Hobbianæ Auctarium, Lontoo.
Bush, D. (1973). ‘Hobbes, William Cavendish and ”Essayes”’. Notes and Queries, 162–164.
Collins, Jefferey (2005). The allegiance of Thomas Hobbes. Oxford University Press, Oxford.
Dear, Peter (2001). Revolutionizing the sciences: European knowledge and its ambitions, 1500–1700. Palgrave, Basingstoke.
Drummond, H (1973). ‘Hobbes’s Philosophical Rudiments, 1651’. The Library, 54–56.
Hamilton, J.J, (1978). ‘Hobbes’s study and the Hardwick library’. Journal of the history of philosophy 16, 445–53.
Hobbes, Thomas (1973). Critique du ‘De Mundo’ de Thomas White. Toimittaneet ja johdannolla varustaneet J. Jacquot ja H. W. Jones. Vrin, Pariisi.
Hobbes, Thomas (1993a). Elements of law. Toimittanut sekä huomautuksilla ja johdannolla varustanut J. Gaskin. Oxford University Press, Oxford.
Hobbes, Thomas (1993b). ‘Prose life’. Teoksessa Hobbes 1993a, 245–253.
Hobbes, Thomas (1993c). ‘Verse life’. Teoksessa Hobbes 1993a, 253–264.
Hobbes, Thomas (1994). Correspondence. 2 nidettä. Toimittanut Noel Malcolm. Oxford University Press, Oxford.
Hobbes, Thomas (2005). ‘Questions relative to Hereditary Right. Teoksessa Hobbes, Thomas (2005). Writings on Common law and hereditary rights. Toimittaneet Alan Cromartie ja Quentin Skinner. Oxford University Press, Oxford, 177–178.
Hoekstra, Kinch (2004). ‘The de facto turn in Hobbes’s political philosophy’.
Teoksessa Tom Sorell & Luc Foisneau (toim.). Leviathan:After 350 years. Oxford University Press, Oxford, 33–73.
Israel, Jonathan (2001). Radical Enlightenment: Philosophy and the making of modernity 1650–1750. Oxford University Press, Oxford.
Jesseph, Douglas (2002). ‘Hobbes’s atheism’. Midwest Studies in Philosophy 26:1, 140–166.
Kenny, Anthony (2005). The rise of modern philosophy:A new history of western philosophy, vol. III. Oxford University Press, Oxford.
Malcolm, Noel (1984). De Dominis (1560–1624): Venetian, Anglican, ecumenist and relapsed heretic. Strickland & Scott, Lontoo.
Malcolm, Noel (2004). ‘The printing and editing of Hobbes’s De Corpore: A review of Karl Schuhmann’s edition’. Rivista di storia della filosofia 59:1, 329–357.
Malcolm, Noel (2006). ‘Hobbes’s early career’. Teoksessa Hobbes, Thomas (2006), Reason of state, propaganda, and Thirty years war, 1-15. Oxford University Press, Oxford.
Milton, P. (1990). ‘Did Hobbes translate De Cive’. History of political thought, 11, 627–638.
Ong, Walter (1951). ‘Hobbes and Talon's Ramist rhetoric in English’. Transactions of the Cambridge Bibliographical Society I, 260–269.
Pettit, Philip (2001). A theory of freedom: From the psychology to the politics of agency. Blackwell, Oxford.
Raylor, Timothy (2001). ‘Hobbes, Payne, and A short tract on first principles’. The Historical Journal 44, 29–58.
Reynolds, N.B & Hilton, J.L. (1992). ‘Statistical wordprint analysis identifies new Hobbes essays’. International Hobbes Association Newsletter, 4–9.
Reynolds, N.B & Hilton, J.L. (1994). ‘Thomas Hobbes and authorship of the Horae Subsecivae’, History of Political Thought 14:3, 361–380.
Reynolds, N.B. & Saxonhouse, A (1995). ‘Hobbes and the Horae Subsecivae’. Teoksessa Three Discourse: A critical modern edition of new identified work of the young Hobbes. Toimittaneet Noel Reynolds ja Arlene Saxonhouse. Chicago University Press, Chicago, 3–19.
Ross, George MacDonald (1997). ‘Hobbes and the authority of the universities’. Hobbes Studies 10, 68–80.
Shapin, Steven & Schaffer, Simon (1986). Leviathan and the air-pump: Hobbes, Boyle, and the experimental life. Princeton University Press, Princeton:NJ.
Skinner, Quentin (1978). Foundations of modern political thought. 2 nidettä. Cambridge University Press, Cambridge.
Skinner, Quentin (1987). ‘Modernin valtiokäsitteen synty’. Politiikka 28:1, 83–106.
Schuhmann, Karl (1995). ‘Le Short Tract: premiére oeuvre philosophique de Hobbes’. Hobbes Studies 8, 3–36.
Tuck, Richard (1988). ‘Hobbes and Descartes. Teoksessa Rogers & Ryan (toim.), 11–41.
Tuck, Richard (1993). Philosophy and government 1572–1651. Cambridge University Press, Cambridge.
Warrender, Howard (1983a).‘Editor’s Introduction’. Teoksessa Thomas Hobbes, De Cive: The English version. Oxford University Press, Oxford, 1–9.
Warrender, Howard (1983b). ‘Editor’s introduction’. Teoksessa Thomas Hobbes, De Cive: The Latin version. Oxford University Press, Oxford, 1–53.